11 viikkoa säntillisyyttä, mitä sen jälkeen?

Tosiaan, meidän juoksuprojekti on nyt onnistuneesti saatu loppuun. On ihmeellistä, miten toisaalta kumpikaan meistä ei uskonut alkuun etä tähän joskus päästäisiin, että voitaisiin sanoa juokseneemme 10 kilometriä. Ja kyllä me tätä asiaa päiviteltiinkin ihmisille lauantaina. Sitä kuinka 11 viikkoa sitten juostiin kaksi minuuttia ja käännyttiin kotiin ja nyt ollaan tässä!

Aikaahan meillä meni sen kympin suorittamiseen, mutta me ei siitä otettu mitään huolen häivää. Toiset on nopeampia ja toiset vähän hitaampia. Meillä oli kuitenkin tarkoitus juosta koko matka, joten otettiin myös varman päälle hitaammin jotka matka varmasti saataisiin loppuun.

Nyt kun homma on ohi on aika tyhjä olo. Ei oikein tiedä mitä tekisi. Pitäisikö lähteä lenkille ja jos lähtee paljonko juoksisi? Aloittaisiko nyt uudelleen salilla käymisen, joka jäi todella vähälle juoksuohjelman aikana vai alkaisiko treenaamaan puoli maratoonia? Kysymyksiä on paljon eikä ainakaan vielä ole vastausta.

Haluan vielä kiittää kaikkia meidän lukijoita ja kommetoijia, on ollut mahtava huomata kuinka moni muukin ohjelmaa suorittaa! Tsemppiä kaikille ohjelman loppuun vetämisessä ja mä todella toivon tämän meidän blogin antavan myös muille tsemppiä sekä innostusta suorittaa tätä. Yhteentoista viikkoon on mahtunut paljon iloa, innostusta, luovuttamisen tunnetta ja surua, ja toivon mukaan se kaikki on tullut myös ilmi.

Loppujen lopuksi kuitenkin aina huonon lenkin jälkeen tulee myös jossain vaiheessa hyvä lenkki, jonka jälkeen unohtaa kaikki huonot lenkit :)

Mission: completed

Se onnistui! Me totta tosiaan juoksimme lauantaina kymmenen kilometriä. Puolitoista tuntia siihen meni, eli hitaasti hölkkäiltiin menemään, mutta hölkkäiltiinpä maaliin asti.

Muutenkin tapahtuma oli tosi onnistunut, lenkille lähti parikymmentä kaveria ja kaikki heistä juoksivat, suurin osa koko kulki koko kympin juoksemalla. Me pidettiin Hennan kanssa perää ja meidän kanssamme hölkkäsi mun mies sekä neljä ystävää. Viimeiselle kolmen kilometrin kierrokselle saimme lisäksi kannustuskierrokselle lenkin nopeiten juosseen työkaverini. Tuki ja tsemppi oli kyllä ihan mieletöntä koko ajan, ja se siivitti meidät juosten maaliin saakka.

Ilta jatkui saunoen, syöden ja juhlien aamuun saakka, olihan kyseessä kuitenkin mun kolmikymppiset. Oli kyllä ikimuistoinen juhla, tämä ei unohdu ikinä.

Mä haluan nyt vielä painottaa, että ihan kuka tahansa pystyy tähän jos haluaa - mikäli siihen ei ole terveydellistä estettä, esim. polvien ja nilkkojen osalta. Mutta perusterve ihminen onnistuu kyllä niin halutessaan. Ei ole väliä minkä kokoinen tai -näköinen on, tärkeintä on että alkaa juosta. Maltillisesti mutta tavoitteellisesti, selkeän ohjelman mukaan. Minä haaveilin monta vuotta siitä, että jaksaisin juosta muutaman kilometrin lenkkejä, mutten koskaan tehnyt asialle mitään, murehdin vain ettei se ole mulle mahdollista, koska pitäisi olla laiha että pystyy. Voi höpö höpö, kuinka väärässä olinkaan! Olisimpa tiennyt että aikaa nollasta kymmeneen kilometriin tarvitaan 10 viikkoa! Se on yksi hujaus ihmisen elämässä. Siinä samassa juoksupoluille suli 9 kiloa elopainoa.

Blogin jatko on mietinnässä nyt, kun tämä projekti on saatu päätökseen. Jos emme jatka, on pakko toivottaa kaikille tsemppiä omiin juoksutreeneihin. Kiitos kun seurasitte meidän projektia. Me vietiin se läpi, vie säkin. Onnistut saletisti, kun olet sisukas - ja muistat venytellä!

Tää on se päivä!

Jännittää. Tänään se olisi edessä, se mitä varten on kymmenen viikkoa treenattu, loppuhuipennus. Projekti päättyy. 10 kilometriä juoksemalla, parinkymmenen ystävän kanssa yhteisellä lenkillä. Jännittää. Sanoinko sen jo?

Toivon parasta, mutten pelkää mitään, pahintakaan. Teen parhaani ja sen päälle 110% sisua ja sinniä. Se riittää, enempään ei pysty kukaan.

Wish me & Henna luck.

Minä elän, hengitän ja juoksen jälleen \o/

Ja vähän yskinkin, mutta yskä ei tule juostessa, vasta ennen sitä ja sen jälkeen.

Eilen kävin kokeilemassa juoksemista nyt puolentoista viikon tauon jälkeen. Ajattelin, että juoksen sen verran mitä pystyn ja kevyesti. Aika helposti meni 2,5 kilometriä ja sitten alkoi pistämään kylkeen. Syynä siihen varmasti aivan surkea ruokavalio sairasviikon aikana. Joten vaihdoin juoksun kävelyksi ja kävelin noin 5 minuuttia, sitten juoksin kilometrin. Eli aika hyvä startti. Oli muuten aika jännittävää juosta yksin klo 20 jälkeen kun alkaa olla jo pimeää ja napit korvilla niin säikähtää joka ikistä varjoa ja liikettä, hui kauhea, ei enää koskaan yksin lenkille pimeässä. Ja jouduin jopa toteamaan, että sport trackerin naisen ääni pimeässä on todella pelottava. Joten mun juoksu oli varmaan aika mielenkiintoisen näköistä kun aina kilometrin välein säikähdin ääntä korvassani ja olin vähällä hypätä lähimpään puskaan piiloon.

Tänään meillä oli vuorossa intervallijuoksua.

Lähdettin taas kolmestaan juoksemaan, minä, Saija ja Saijan mies. Saijan mies onkin ollut meillä todella hyvä lenkkikaveri. Hän osaa pitää meidän vauhdin tarpeeksi kevyenä alussa, me kun aina haluttaisiin lähteä juoksemaan kuin Usain Boltit konsanaan. Tämän illan lenkissä laitettiin Saijan mies vastaamaan kellotuksesta, joten meillä oli aika helppoa vain seurata hänen tahtiaan. Itse olen todella tyytyväinen tän päivän juoksuun. Matkaa meillä tuli 30 minuutissa 3,5 kilometriä. Saijalla oli jotain vaikeuksia matkan aikana, mutta ei kuitenkaan luovuttanut, mentiin vain välillä hitaammin. Lenkin jälkeen oli kyllä todellinen voittaja fiilis!

Lauantai jännittää ihan hullunlailla. Huomattiin, että meidän kaveri porukassa on melko paljon kunnon juoksijoita. Ihmiset reenaa kymppiä ja niillä on tahti huomattavasti nopeampi kuin minulla ja Saijalla. Saapa nähdä osaanko hillitä itseni lauantaina ja pidän oman tahtini, enkä lähde niiden huippu kuntoisten kavereiden perään. Koska jos näin käy, mä väsähdän puolen kilometrin jälkeen eikö siitä ole nousua, tämähän me ollaan Saijan kanssa joskus koettukin.

Ruvettiin jo miettimään Saijan kanssa lenkin jälkeen, että mitäs sitten ensi viikolla. Aloitetaanko ohjelma alusta niin että kävely tarkoittaa hölkkää ja juoksu on todellista juoksua, eli alettaisiin treenamaan nopeutta. Saapa nähdä mihin päätökseen me tullaan.

ps. miten teillä muilla menee, jotka suorittaa ohjelmaa?

Pullahiiri minussa heräsi henkiin

Mikä se on semmonen homma, että alkaa ote lipsua silloin, kun on jo ihan lähellä maalia? Nyt on nimittäin tunnustettava, että kyllä tässä uhkaavasti karkailee lapasesta herkuttelu ja sit se pahin: tupakointi. Mä olen ollut pitkälti koko juoksuohjelman ajan polttamatta, koska ajattelin, etten ikinä tule selviämään siitä, jos poltan. Se on ollut fiksu veto, mutta nyt vaivihkaa ja salakavalasti on nyt viime ja tällä viikolla alkanut tehdä tupakkaa mieli ja silloin tällöin sitä on tullut sitten poltettua. Tällä viikolla jo joka päivä. Ei hitto vieköön vetele tämmönen homma!

Onneksi sentään lenkit on tullut vedettyä ihan ohjelman mukaisesti, mutta kyllä se heti on raskaampaa noista edellä mainituista syistä. Mähän olen myös karkkilakossa, mutta se lakko ei koske kuin karkkia, ja nyt on sitten alkanut suu lappasemaan jäätelöä ja sitä sun tätä pikkuherkkua - jatkuvasti! Pööööh! Nyt on semmoinen homma, että ensi viikko mennään melko tiukassa kurimuksessa. Mulla on ollut niin paljon parempi olla ja tiedän, että mahdollisuudet sen kympin juoksemiseen paranee oleellisesti, kun syön järkevästi enkä koske siihen röökiin.

Hennahan on ollut koko tämän viikon sairaana eikä siis ole tehnyt lenkin lenkkiä. Mulla tuo tiistaihan sujui hyvin, siitä kirjoitinkin, mutta perjantain intervalli oli aivan kamalaa. Siis tuntui että ei jaksa yhtään mitään. Mulla oli mies mukana lenkillä vähän niin kuin valmentajana ja voi että mä kiukuttelin sille koko lenkin ajan! Jotenkuten se tuli kuitenkin vedettyä, ja tänään sitten tuo 40 minuuttia, sekin tuli juostua, vaikka tervanjuontia sekin oli. Jalat oli raskaat ja syke ei tahtonut laskea millään, mutta löytyi onneksi se sinni, millä tuon sai vedettyä. Mies kehaisikin, että ajattelepa, sulla on jo niin hyvä kunto, että jaksat sinnillä 40 minuuttia. Se on totta tosiaan, mutta samaan hengenvetoon on todettava että kymppi ei kyllä mene sinnillä. Juoksun on pakko tuntua hyvältä silloin ainakin suurimman osan ajasta, niin sitten se menee. Sinni riittää varmaan pariin kilometriin alussa ja lopussa, se väli saisi rullata kivasti.

Viikonloppu on ollut mukava, ja tänään kaupungilla menin hetken mielijohteesta Intersportissa käymään. Toiveena olisi löytää pitkähihainen juoksupaita, jossa olisi myös tasku. No, sopivaa sellaista ei nyt löytynyt (tai no yksi Asicsin paita kyllä, mutta se oli valkoinen - en kelpuuttanut), mutta sen sijaan tein aivan hurjan hyvän löydön. Sail & Skin ulkoilupuku, siis takki ja housut, 59,90 euroa! Setin ovh oli 159, joten kyllä hihkuin innosta sovituskopista. Tuokin tuli tarpeeseen, kun alkaa tämä syksyn koleus painaa pikkuhiljaa päälle.

Ensi viikkoa kohti mennään jännittynein mielin. Enää kuusi päivää ja sitten se iso koitos. Kaikkien rakkaiden ystävien kanssa. Nyt keskityn viemään ohjelman läpi kunnialla loppuun saakka ja tukemaan onnistumista muilla valinnoilla ruokailun ja elämäntapojen suhteen. Se on pieni hinta siitä onnistumisestä, mikä edessä odottaa.

Voi flunssa ja yskä!

En ole päässyt koko viikkona juoksulenkeille. Oon vaan käynyt töissä ja sen jälkeen syönyt särkylääkettä ja niistänyt sekä yskinyt. Että on ärsyttävää! Nyt on enää jäljellä yskä, joten tauti on kohta taputeltu. Kateellisena kuuntelin Saijan 7,5 kilometrin juoksua, ARGH mäkin haluan juoksemaan!!

Sunnuntaina mä ajattelin kokeilla miltä se taas tuntuisi. Kunhan toi mun yskä vaan siirtyisi kiusaamaan jotakin muuta, ei kuitenkaan ketään semmoista joka aikoo ensi viikolla osallistua meidän juoksulenkille.

Loppusuora alkaa

Ohjelman toiseksi pisin lenkki ja toiseksi viimeinen rajapyykki oli vuorossa tänään, ja lähtökohdat sille oli haasteelliset. Mulla on ollut melko nihkeä alkuviikko, kun töissä on ollut kiirettä ja olen ollut pahantuulinen ja kireä. Elämäntavoissa on tapahtunut pieniä lipsumisia, eikä senkään vuoksi olo ole ollut paras mahdollinen. Lisäksi tänään Henna ilmoitteli, että on sairastunut flunssaan eikä pääse lenkille ja mun miehelläkin oli omat treeninsä, niin mulla meinasi mennä pakka sekaisin: ai joutuuko tässä muka yksin juoksemaan noin pitkän matkan!

Ekat kaks kilsaa oli ihan tuskaa. Pohkeita jumitti ja jalat oli niin raskaat että ei mittään järkiä. Ihmetys oli valtaisa kun Sports Trackerin puhepalaute ilmoitti ensimmäisen kilometrin kuluneen ennätysvauhtiin - mä itse luulin ja tunsin meneväni tosi hitaasti. Mieheni kanssa tuosta juttelinkin, mä menen alussa liian lujaa ja siksi se tuntuu raskaalta ja hitaalta. Sitten kun vauhti hidastuu, rytmi löytyy ja juoksu kevenee, se tuntuu paljon nopeammalta tahdilta kuin se eka kilometri, vaikkei sitä ole. Tosi hassua.

Parin kilometrin jälkeen helpotti sitten ja alkoi kulkea ihan hyvin. Syke oli hieman korkeampi kuin mitä sen tarvitsisi olla, mutta silti kohtuullinen vielä. Lopulta juoksin tuon matkan kokonaan, vaikka viimeinen kilometri olikin taas raskas. Tuon viimeisen kilometrin kanssa mulla on se henkinen ylämäki, silloin aina joutuu menemään sinnillä, kun tietää että maali jo häämöttää. Pohdiskelin, että jos olisin nyt juossut sitä kymppiä, ei seitsemäs kilometri varmaan olisi ollut noin raskas - vaan se kymmenes, viimeinen.

Matkaa kertyi kaikkiaan 7,5 kilometriä. Tämä oli viimeinen näin pitkä lenkki ennen kympin koitosta viikon päästä. Nyt luvassa on intervalleja ja lyhyempiä juoksulenkkejä, kävelyjäkin. Mua alkaa pikkuhiljaa jännittää. Voiko tosiaan olla niin, että se kymppi saattaa onnistua? Ei edes uskalla ajatella!