torstai 20. syyskuuta 2012

11 viikkoa säntillisyyttä, mitä sen jälkeen?

Tosiaan, meidän juoksuprojekti on nyt onnistuneesti saatu loppuun. On ihmeellistä, miten toisaalta kumpikaan meistä ei uskonut alkuun etä tähän joskus päästäisiin, että voitaisiin sanoa juokseneemme 10 kilometriä. Ja kyllä me tätä asiaa päiviteltiinkin ihmisille lauantaina. Sitä kuinka 11 viikkoa sitten juostiin kaksi minuuttia ja käännyttiin kotiin ja nyt ollaan tässä!

Aikaahan meillä meni sen kympin suorittamiseen, mutta me ei siitä otettu mitään huolen häivää. Toiset on nopeampia ja toiset vähän hitaampia. Meillä oli kuitenkin tarkoitus juosta koko matka, joten otettiin myös varman päälle hitaammin jotka matka varmasti saataisiin loppuun.

Nyt kun homma on ohi on aika tyhjä olo. Ei oikein tiedä mitä tekisi. Pitäisikö lähteä lenkille ja jos lähtee paljonko juoksisi? Aloittaisiko nyt uudelleen salilla käymisen, joka jäi todella vähälle juoksuohjelman aikana vai alkaisiko treenaamaan puoli maratoonia? Kysymyksiä on paljon eikä ainakaan vielä ole vastausta.

Haluan vielä kiittää kaikkia meidän lukijoita ja kommetoijia, on ollut mahtava huomata kuinka moni muukin ohjelmaa suorittaa! Tsemppiä kaikille ohjelman loppuun vetämisessä ja mä todella toivon tämän meidän blogin antavan myös muille tsemppiä sekä innostusta suorittaa tätä. Yhteentoista viikkoon on mahtunut paljon iloa, innostusta, luovuttamisen tunnetta ja surua, ja toivon mukaan se kaikki on tullut myös ilmi.

Loppujen lopuksi kuitenkin aina huonon lenkin jälkeen tulee myös jossain vaiheessa hyvä lenkki, jonka jälkeen unohtaa kaikki huonot lenkit :)

maanantai 17. syyskuuta 2012

Mission: completed

Se onnistui! Me totta tosiaan juoksimme lauantaina kymmenen kilometriä. Puolitoista tuntia siihen meni, eli hitaasti hölkkäiltiin menemään, mutta hölkkäiltiinpä maaliin asti.

Muutenkin tapahtuma oli tosi onnistunut, lenkille lähti parikymmentä kaveria ja kaikki heistä juoksivat, suurin osa koko kulki koko kympin juoksemalla. Me pidettiin Hennan kanssa perää ja meidän kanssamme hölkkäsi mun mies sekä neljä ystävää. Viimeiselle kolmen kilometrin kierrokselle saimme lisäksi kannustuskierrokselle lenkin nopeiten juosseen työkaverini. Tuki ja tsemppi oli kyllä ihan mieletöntä koko ajan, ja se siivitti meidät juosten maaliin saakka.

Ilta jatkui saunoen, syöden ja juhlien aamuun saakka, olihan kyseessä kuitenkin mun kolmikymppiset. Oli kyllä ikimuistoinen juhla, tämä ei unohdu ikinä.

Mä haluan nyt vielä painottaa, että ihan kuka tahansa pystyy tähän jos haluaa - mikäli siihen ei ole terveydellistä estettä, esim. polvien ja nilkkojen osalta. Mutta perusterve ihminen onnistuu kyllä niin halutessaan. Ei ole väliä minkä kokoinen tai -näköinen on, tärkeintä on että alkaa juosta. Maltillisesti mutta tavoitteellisesti, selkeän ohjelman mukaan. Minä haaveilin monta vuotta siitä, että jaksaisin juosta muutaman kilometrin lenkkejä, mutten koskaan tehnyt asialle mitään, murehdin vain ettei se ole mulle mahdollista, koska pitäisi olla laiha että pystyy. Voi höpö höpö, kuinka väärässä olinkaan! Olisimpa tiennyt että aikaa nollasta kymmeneen kilometriin tarvitaan 10 viikkoa! Se on yksi hujaus ihmisen elämässä. Siinä samassa juoksupoluille suli 9 kiloa elopainoa.

Blogin jatko on mietinnässä nyt, kun tämä projekti on saatu päätökseen. Jos emme jatka, on pakko toivottaa kaikille tsemppiä omiin juoksutreeneihin. Kiitos kun seurasitte meidän projektia. Me vietiin se läpi, vie säkin. Onnistut saletisti, kun olet sisukas - ja muistat venytellä!

lauantai 15. syyskuuta 2012

Tää on se päivä!

Jännittää. Tänään se olisi edessä, se mitä varten on kymmenen viikkoa treenattu, loppuhuipennus. Projekti päättyy. 10 kilometriä juoksemalla, parinkymmenen ystävän kanssa yhteisellä lenkillä. Jännittää. Sanoinko sen jo?

Toivon parasta, mutten pelkää mitään, pahintakaan. Teen parhaani ja sen päälle 110% sisua ja sinniä. Se riittää, enempään ei pysty kukaan.

Wish me & Henna luck.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Minä elän, hengitän ja juoksen jälleen \o/

Ja vähän yskinkin, mutta yskä ei tule juostessa, vasta ennen sitä ja sen jälkeen.

Eilen kävin kokeilemassa juoksemista nyt puolentoista viikon tauon jälkeen. Ajattelin, että juoksen sen verran mitä pystyn ja kevyesti. Aika helposti meni 2,5 kilometriä ja sitten alkoi pistämään kylkeen. Syynä siihen varmasti aivan surkea ruokavalio sairasviikon aikana. Joten vaihdoin juoksun kävelyksi ja kävelin noin 5 minuuttia, sitten juoksin kilometrin. Eli aika hyvä startti. Oli muuten aika jännittävää juosta yksin klo 20 jälkeen kun alkaa olla jo pimeää ja napit korvilla niin säikähtää joka ikistä varjoa ja liikettä, hui kauhea, ei enää koskaan yksin lenkille pimeässä. Ja jouduin jopa toteamaan, että sport trackerin naisen ääni pimeässä on todella pelottava. Joten mun juoksu oli varmaan aika mielenkiintoisen näköistä kun aina kilometrin välein säikähdin ääntä korvassani ja olin vähällä hypätä lähimpään puskaan piiloon.

Tänään meillä oli vuorossa intervallijuoksua.
Lähdettin taas kolmestaan juoksemaan, minä, Saija ja Saijan mies. Saijan mies onkin ollut meillä todella hyvä lenkkikaveri. Hän osaa pitää meidän vauhdin tarpeeksi kevyenä alussa, me kun aina haluttaisiin lähteä juoksemaan kuin Usain Boltit konsanaan. Tämän illan lenkissä laitettiin Saijan mies vastaamaan kellotuksesta, joten meillä oli aika helppoa vain seurata hänen tahtiaan. Itse olen todella tyytyväinen tän päivän juoksuun. Matkaa meillä tuli 30 minuutissa 3,5 kilometriä. Saijalla oli jotain vaikeuksia matkan aikana, mutta ei kuitenkaan luovuttanut, mentiin vain välillä hitaammin. Lenkin jälkeen oli kyllä todellinen voittaja fiilis!

Lauantai jännittää ihan hullunlailla. Huomattiin, että meidän kaveri porukassa on melko paljon kunnon juoksijoita. Ihmiset reenaa kymppiä ja niillä on tahti huomattavasti nopeampi kuin minulla ja Saijalla. Saapa nähdä osaanko hillitä itseni lauantaina ja pidän oman tahtini, enkä lähde niiden huippu kuntoisten kavereiden perään. Koska jos näin käy, mä väsähdän puolen kilometrin jälkeen eikö siitä ole nousua, tämähän me ollaan Saijan kanssa joskus koettukin.

Ruvettiin jo miettimään Saijan kanssa lenkin jälkeen, että mitäs sitten ensi viikolla. Aloitetaanko ohjelma alusta niin että kävely tarkoittaa hölkkää ja juoksu on todellista juoksua, eli alettaisiin treenamaan nopeutta. Saapa nähdä mihin päätökseen me tullaan.

ps. miten teillä muilla menee, jotka suorittaa ohjelmaa?

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Pullahiiri minussa heräsi henkiin

Mikä se on semmonen homma, että alkaa ote lipsua silloin, kun on jo ihan lähellä maalia? Nyt on nimittäin tunnustettava, että kyllä tässä uhkaavasti karkailee lapasesta herkuttelu ja sit se pahin: tupakointi. Mä olen ollut pitkälti koko juoksuohjelman ajan polttamatta, koska ajattelin, etten ikinä tule selviämään siitä, jos poltan. Se on ollut fiksu veto, mutta nyt vaivihkaa ja salakavalasti on nyt viime ja tällä viikolla alkanut tehdä tupakkaa mieli ja silloin tällöin sitä on tullut sitten poltettua. Tällä viikolla jo joka päivä. Ei hitto vieköön vetele tämmönen homma!

Onneksi sentään lenkit on tullut vedettyä ihan ohjelman mukaisesti, mutta kyllä se heti on raskaampaa noista edellä mainituista syistä. Mähän olen myös karkkilakossa, mutta se lakko ei koske kuin karkkia, ja nyt on sitten alkanut suu lappasemaan jäätelöä ja sitä sun tätä pikkuherkkua - jatkuvasti! Pööööh! Nyt on semmoinen homma, että ensi viikko mennään melko tiukassa kurimuksessa. Mulla on ollut niin paljon parempi olla ja tiedän, että mahdollisuudet sen kympin juoksemiseen paranee oleellisesti, kun syön järkevästi enkä koske siihen röökiin.

Hennahan on ollut koko tämän viikon sairaana eikä siis ole tehnyt lenkin lenkkiä. Mulla tuo tiistaihan sujui hyvin, siitä kirjoitinkin, mutta perjantain intervalli oli aivan kamalaa. Siis tuntui että ei jaksa yhtään mitään. Mulla oli mies mukana lenkillä vähän niin kuin valmentajana ja voi että mä kiukuttelin sille koko lenkin ajan! Jotenkuten se tuli kuitenkin vedettyä, ja tänään sitten tuo 40 minuuttia, sekin tuli juostua, vaikka tervanjuontia sekin oli. Jalat oli raskaat ja syke ei tahtonut laskea millään, mutta löytyi onneksi se sinni, millä tuon sai vedettyä. Mies kehaisikin, että ajattelepa, sulla on jo niin hyvä kunto, että jaksat sinnillä 40 minuuttia. Se on totta tosiaan, mutta samaan hengenvetoon on todettava että kymppi ei kyllä mene sinnillä. Juoksun on pakko tuntua hyvältä silloin ainakin suurimman osan ajasta, niin sitten se menee. Sinni riittää varmaan pariin kilometriin alussa ja lopussa, se väli saisi rullata kivasti.

Viikonloppu on ollut mukava, ja tänään kaupungilla menin hetken mielijohteesta Intersportissa käymään. Toiveena olisi löytää pitkähihainen juoksupaita, jossa olisi myös tasku. No, sopivaa sellaista ei nyt löytynyt (tai no yksi Asicsin paita kyllä, mutta se oli valkoinen - en kelpuuttanut), mutta sen sijaan tein aivan hurjan hyvän löydön. Sail & Skin ulkoilupuku, siis takki ja housut, 59,90 euroa! Setin ovh oli 159, joten kyllä hihkuin innosta sovituskopista. Tuokin tuli tarpeeseen, kun alkaa tämä syksyn koleus painaa pikkuhiljaa päälle.

Ensi viikkoa kohti mennään jännittynein mielin. Enää kuusi päivää ja sitten se iso koitos. Kaikkien rakkaiden ystävien kanssa. Nyt keskityn viemään ohjelman läpi kunnialla loppuun saakka ja tukemaan onnistumista muilla valinnoilla ruokailun ja elämäntapojen suhteen. Se on pieni hinta siitä onnistumisestä, mikä edessä odottaa.

lauantai 8. syyskuuta 2012

Voi flunssa ja yskä!

En ole päässyt koko viikkona juoksulenkeille. Oon vaan käynyt töissä ja sen jälkeen syönyt särkylääkettä ja niistänyt sekä yskinyt. Että on ärsyttävää! Nyt on enää jäljellä yskä, joten tauti on kohta taputeltu. Kateellisena kuuntelin Saijan 7,5 kilometrin juoksua, ARGH mäkin haluan juoksemaan!!

Sunnuntaina mä ajattelin kokeilla miltä se taas tuntuisi. Kunhan toi mun yskä vaan siirtyisi kiusaamaan jotakin muuta, ei kuitenkaan ketään semmoista joka aikoo ensi viikolla osallistua meidän juoksulenkille.

tiistai 4. syyskuuta 2012

Loppusuora alkaa


Ohjelman toiseksi pisin lenkki ja toiseksi viimeinen rajapyykki oli vuorossa tänään, ja lähtökohdat sille oli haasteelliset. Mulla on ollut melko nihkeä alkuviikko, kun töissä on ollut kiirettä ja olen ollut pahantuulinen ja kireä. Elämäntavoissa on tapahtunut pieniä lipsumisia, eikä senkään vuoksi olo ole ollut paras mahdollinen. Lisäksi tänään Henna ilmoitteli, että on sairastunut flunssaan eikä pääse lenkille ja mun miehelläkin oli omat treeninsä, niin mulla meinasi mennä pakka sekaisin: ai joutuuko tässä muka yksin juoksemaan noin pitkän matkan!

Ekat kaks kilsaa oli ihan tuskaa. Pohkeita jumitti ja jalat oli niin raskaat että ei mittään järkiä. Ihmetys oli valtaisa kun Sports Trackerin puhepalaute ilmoitti ensimmäisen kilometrin kuluneen ennätysvauhtiin - mä itse luulin ja tunsin meneväni tosi hitaasti. Mieheni kanssa tuosta juttelinkin, mä menen alussa liian lujaa ja siksi se tuntuu raskaalta ja hitaalta. Sitten kun vauhti hidastuu, rytmi löytyy ja juoksu kevenee, se tuntuu paljon nopeammalta tahdilta kuin se eka kilometri, vaikkei sitä ole. Tosi hassua.

Parin kilometrin jälkeen helpotti sitten ja alkoi kulkea ihan hyvin. Syke oli hieman korkeampi kuin mitä sen tarvitsisi olla, mutta silti kohtuullinen vielä. Lopulta juoksin tuon matkan kokonaan, vaikka viimeinen kilometri olikin taas raskas. Tuon viimeisen kilometrin kanssa mulla on se henkinen ylämäki, silloin aina joutuu menemään sinnillä, kun tietää että maali jo häämöttää. Pohdiskelin, että jos olisin nyt juossut sitä kymppiä, ei seitsemäs kilometri varmaan olisi ollut noin raskas - vaan se kymmenes, viimeinen.

Matkaa kertyi kaikkiaan 7,5 kilometriä. Tämä oli viimeinen näin pitkä lenkki ennen kympin koitosta viikon päästä. Nyt luvassa on intervalleja ja lyhyempiä juoksulenkkejä, kävelyjäkin. Mua alkaa pikkuhiljaa jännittää. Voiko tosiaan olla niin, että se kymppi saattaa onnistua? Ei edes uskalla ajatella!

maanantai 3. syyskuuta 2012

Morkkista, pyörä-ongelmaa, kurkkukipua ja laiskuutta

Hmm ihan hävettää myöntää, mut en oo käynyt perjantain jälkeen lenkillä. Sunnuntainahan meidän ois pitänyt käydä rento 30 minuutin juoksulenkki. No minulla oli lauantaina työpaikan pippalot ja Saijan kanssa sovittiin että voin mennä hippaloimaan ja kattelen sitä lenkkifiilistä sitten sunnuntaina. No ihan kauhea oli olotila, ei siinä voinut edes ajatella lenkkeilyä. Varasuunnitelma olikin että hoidan lenkin maanantaina. 

No maanantai alkoi kyllä hyvin maanantaityylillä. Minulla hajosi pyörä lauantaina joten ajatuksena oli että käyn hakemassa Saijan pyörän lainaan aamulla klo 7. Niinpä minä menin hakemaan sitä ja pyörää ei löytynyt. Joku oli saakeli varastanut sen! ARGH, koitin kuumeisesti soittaa Saijalle, mutta se veteli vissiin unia vielä onnellisena, joten eipä siinä auttanut muu kuin ottaa tossua toisen eteen ja lähteä kävelemään työpaikalle. Siinä sitten tuli tehtyä mukava noin 4 kilometrin aamukävely. Ja ihan kauheassa hopussa. Mä vaan koko matkan ajan toivoin, ettei penikat ainakaan nyt alkais vaivaamaan, kun muutenkin on niin kauheaa.

Töihin pääsin ja työt sain tehtyä ja sitten ruinasin pomolta kyydin kotia. Kotiin tultuani mietin vaan että hassua kun vieläkin tuntuu aika paljon kurkussa lauantain tupakoinnin määrä ja kurkkukipuhan on tällä hetkellä yltynyt aika kauheaankin kipuun. Ei siis puhettakaan että lenkille lähtisin. 

Nyt siis ilta kurlattu kurkkua suolavedellä ja teetä juoden. Jäätelökin kuulemma auttaisi, mutta sitä ei nyt ole enää jäljellä, eilen kun niin onnellisena vedin naamaan koko purkin, joten pakastimessa odottaa maitorahka joka on maustettu päärynämehutiivisteellä. Jospa se helpottais ja huomenna pääsisi lenkille...

perjantai 31. elokuuta 2012

Juokseminen on kivaa sillonku se ON kivaa!

Voi että on voittaja fiilis! Käytiin justiin Saijan ja sen miehen kanssa iltalenkki, tavoitteena meillä oli toistaa tiistain epäonnistunut lenkki, eli juokse 5 km + 10 min. Ja niinhän me juostiin!

Oli kerta kaikkiaan onnistunut lenkki. Syynä varmasti myös se, että pidettiin vauhti alussa todella tasaisen hitaisena, mulla pohkeet oli ihan jumissa kunnes päästiin 2 kilometrin ohi. Sen jälkeen oli pelkkää juhlaa loppumatka. Loppujen lopuksi me juostiin noin 59 minuuttia, pari minuuttia extraa ja matkaa kertyi 6,5 km.

Voin kertoa että surkean viikon ja vielä surkeamman perjantai työpäivän jälkeen tuntuu aivan mahtavalta! Toisaalta vähän mietityttää kun me ei nyt säntillisesti noudateta ohjelmaa, mutta edelleen sama lopputulos, kahden viikon päästä odottaa 10 kilometriä IIK :) Mutta toisaalta, jos jonain päivänä yksinkertaisesti juoksu ei kulje, niin minkä sillä voi. Joskus 5 kilometrin lenkki vaan jää 2,5 kilometriin ja toisinaan näköjään juostaan vähän enemmän.

Nyt onkin mahtava fiilis syödä vähän jäätelöä ja viettää ilta bb:n parissa katsellen Joukoa <3, mun tulevaa aviomiestä :).

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Jaksoin sittenkin

Kolkuttavan omatunnon kanssa on hankala elää. Kahdeksan jälkeen mun oli lopulta pakko laittaa lenkkarit jalkaan ja lähteä sinne kävelylle, vaikka edelleen otti kupoliin koko touhu. Napit korvilla Sea FM:ää kuunnellen lenkki venähti 45 minuutin mittaiseksi. Oli vapauttaa kävellä ihan vain huvin vuoksi ilman sykemittaria tai Sports Trackeriä, ja huomaamatta tuli käveltyä reippaasti ja pidempään kuin oli tarkoitus.

Nyt suihkun jälkeen on tyytyväinen olo. Onneksi lähdin.

Saletisti ei natsaa

Nyt täytyy sanoa, että on tullut joku väsykausi ja motivaation puute. Ei kerta kaikkiaan nappaa yhtään! Tässähän ollaan aika loppusuoralla koko projektissa, eikä nyt auttaisi todellakaan väsähtää, mutta nyt on annettava hieman löysää itselle. Ei väkisin mistään mitään tuu.

En tiedä, nyt on meneillään töissä kiireinen aika ja se varmasti heijastuu tähänkin, mutta ei selityksiä. Vaikeina aikoina se itsekuri ja tahdonvoima punnitaan.

Viime viikonloppu meni vielä oikein hyvin. Perjantain lenkin tein siis mieheni kanssa kun Henna oli sairaana, ja se sujui vimpan päälle hyvin. Sunnuntaina 20 minuutin lenkki uusissa maisemissa oli sen sijaan jo tahmeaa, mutta sen päälle puolentoista tunnin käveleskely teki nannaa. Hennahan näistä kirjoittikin jo.

Maanantaina oli vapaapäivä; ohje kehotti rentoumaan esimerkiksi television ääressä. Sitäpä olikin helppo noudattaa, kun Big Brother alkoi kaksneliseiskassa. Siinähän se meni ilta tutustuessa uusiin kämppiksiin :)

Eilen oli sitten ohjelmassa tämä 5 km + 5 min + 5 min. Mehän lähdettiin kokeilemaan mun ehdotuksesta kokonaan uutta lenkkireittiä, jossa on kyllä makiat maisemat - ajatuksena oli testata, voisiko se olla se lenkki, joka juostaan 15.9. No ei ole! Oikeasti, se oli niin haastava ja v-mäinen loivan ylämäen reitti, että me oltiin jo parinkymmenen minuutin jälkeen ihan piipussa. Leikki jäi siihen, ja voi että harmitti. Reilu pari kilometriä tuli matkaa.

Mua jäi kaivelemaan tuo epäonnistuminen ihan tosissaan ja suuntasin illalla vielä uudelle lenkille. Juoksin reilu 3 kilometriä ja edelleen tuntui raskaalta joka askel. Syke oli taas ihan tapissa eikä se siitä laskenut. Tuntuu, että tässä on tapahtunut joku ihmeellinen taantuma tässä koko harjoittelussa!

Tänään olisi puolen tunnin kävely, mutta mä en jaksa liikahtaa mihinkään. Tein pitkän työpäivän ja sen päälle vielä kotona siivousta, pyykkäystä ja ruuanlaittoa ja nyt mua ei nappaa mikään muu kuin sohva, uunituore Image ja BB 247. Ehkä mä kävelen huomenna. Kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu.

maanantai 27. elokuuta 2012

Viikonlopun tiivistelmää

Kerrotaanpa hieman viikonlopusta: mulla teki koko perjantain mieli mennä baariin, mä olin töissä puhunut koko viikon, miten mun elämässä ei tapahdu mitään ja olin aivan varma että kunnon baari-ilta tekisi siihen muutoksen. Olinkin jo suunnitellut perjantain valmiiksi. Eka töihin, töistä pois, ruoka, lenkki ja sitten hilipatihei rimpsalle. Mutta miten kävi! Sain ihan omasta ruuastani jonkin ihme pöpön ja mun perjantai meni vessanpönttöä halaillessa. En siis päässyt lenkille enkä sinne baariin!

Saija kävi sitten miehensä kanssa juoksemassa perjantain juoksut ja niillä olikin sujunut tosi hyvin. Saija varmasti kirjoittaa kohta viime viikosta tiivistelmää. Mä sitten lauantaina päätin käydä kokeilemassa juoksua, kun kaurapuurot pysyi hyvin sisällä ja olo oli hyvä. Mutta arvaatkaapa oliko mulla yhtään energiaa? No eipä ollut! Juoksin semmoiset 2 kilometriä ja sitten oli pakko vaihtaa kävelyksi. Teinkin loppulenkin niin että kävelin aina minuutin ja juoksin minuutin. Tällaista treeniä oli siis loput 2 kilometriä.

Lauantaina innostuttiin Saija kanssa shoppailemaan, ihan siis ruokakauppaan oltiin menossa, mutta mukaan tarttui minulle uudet juoksuhousut ja Saijalle juoksutakki. Ja vihdoin viimein sain ostetuksi myös vyölaukun, josta olen haaveillut tämän meidän projektin alkuviikoista asti. Mä en ymmärrä mihin ihmiset laittaa lenkille lähtiessään puhelimen (joka mittaa matkaa), avaimet ja juomapullon. Mun housuissa ei ainakaan ole yhtään taskua johon saisi mitään..

Sunnuntaina meillä oli vuorossa 20 minuutin rento juoksu. Lähdettiin kokeilemaan uutta reittiä ja sehän oli loivaa ylämäkeä koko matka! Hymyt meinas hyytyä naisilla, mutta matkaa kertyi 20 minuutille 2,49 km. Meillä siis koko ajan vauhti nousee, nytkin keskinopeus oli 7,2 km/h. Juoksun jälkeen ajateltiin kokeilla Tuirassa olevaa kuntoilupuistoa. Voi että oli hauska paikka. Huomattiin myös siinä ahertaessa, että meidän kroppa on ihan epätasapainossa. Eli jalkaliikkeet ei tuntuneet juuri missää, kun painona on oma keho mutta voi elläin niitä käsilaitteita! Tuonne puistoon pitää kyllä mennä joskus uudestaankin.

Tehtiin puistokuntoilun jälkeen vielä aika pitkä kävelylenkki, kummallakaan ei ollut kiire mihinkään ja oli aivan mahottoman ihana ilma. Niinpä askeleet kävi Tuiran padolle, jossa oli vielä veden juoksutukset päällä. Oli aika huimat maisemat kun katteli ylhäältä päin. Saija sitten innoistuikin enemmän siihen kuvaamispuoleen kuin reippaaseen kävelyyn, joten loppumatka oltiin ihan sunnuntaikävelyllä. Matka jatkui ainolanpuistoon, jossa oli kahvila auki. Niin tosiaan,sinne mun ihanaan uuteen, mahottoman käytännölliseen, vyölaukkuun ei mahdu mun puhelimen lisäksi juomapulloa! Kova oli meidän veden tarve, joten käytiin mun varaamilla "tupakkarahoilla" ostamassa vettä sekä pullaa (OHO, hys hys :) ).

Kaiken kaikkiaan hyvä viikonloppu vaikka perjantaina olikin tunne, että hitto vie mitä meininkiä, kun ihminen vaan juoksee ja sitten kun se päättää lähteä etsimään elämänsä miehen Oulun yöelämästä, se päätyykin oksentamaan! Tänään kuitenkin ihanaakin ihanempi lepopäivä ja kauan odotettu BB:kin alkaa :).

torstai 23. elokuuta 2012

Intervalliharjoitusta ja inhoa autoilijoihin

Eilen oli vuorossa tällaista intervalliharjoitusta. Minulla sujui aika hyvin, jotain on selkeästi tapahtunut sunnuntailenkin jälkeen. Alussa mun syke oli todella alhainen, tuollainen 130 se ei ole vielä kertaakaan ollut meidän lenkeillä. Oli aika hauskaa välillä juosta nopeampaakin, siinä alkoi olla taas ihan juoksemisen makua. Ajatusta kuitenkin helpotti, että tiesi sen kestävän vain yhden minuutin ajan. Saijalla oli välillä vähän vaikeampaa, varsinkin noissa nopeissä pyrähdyksissä. Jalat ois jaksanut, mutta muu kroppa ei.

Kokonaisuudessaan lenkillä mentiin 2,41 km ja keskinopeus oli 7,0 km/h. Maksiminopeus on minulla ollu eilen 9,9 km/h mikä tuntuu aika hyvälle. Ihan semmoista nopeutta en tavoittele kympin lenkille, minullehan riittäisi se 7-8 km/tunnissa nopeuskin.

Asia mikä minua ja Saijaa on jo pitempään ärsyttänyt, kun kaupungissa asutaa ja välillä joudutaan autojen seassa juoksemaan, niin ne saakelin autot! Tai ne kuskit paremminkin. Jotenkin on ihmeellistä, että missä vaiheessa on kääntynyt niin, että jalankulkija väistää vaikka on suojatiellä. Miksi niiden läskiperse kuskien pitää mennä autollaan edellä! Että on raivostuttavaa. Eniten se ärsyttää silloin kun on tietty aika joka pitää juosta ja sitten seistään ja odotellaan että pikku prinsessat saa mennä eka, niillä on varmaan niin kamala kiire. Huoh, jopas tuli avautuminen. Mä olenkin nyt itse päättänyt väistää joka ikistä pyöräilijää/kävelijää, jos olen autolla liikkeellä. Tehkää te muutkin sama, näin varmasti säästellään niitä pieniä ihmisiäkin, koululaisia, jotka vasta harjoittelevat kävelyä autojen seassa.

Henna kiittää ja kumartaa ja jatkaa lepopäivän viettämistä työpaikalla :)

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Mitä lujempaa, sitä kivempaa


Eilen oli siis kävelypäivä, ja voi video, että ne maistuu puulta! Eilenkin kummankin olisi tehnyt mieli jättää lenkki välistä, kumpikaan ei soittanut toiselle, vaan selvästi vältti tätä koko kävelyä, kunnes minä kahdeksan aikaan tartuin luuriin ja kysäisin Hennan fiiliksiä. Ja siellä se haukotteli menemään! Oli just vissiin saanut silmänsä auki jonkun sortin päikkäreiltä. Lenkille mentiin kuitenkin, mutta on kyllä sanottava että jos yksin suoritettais ohjelmaa, niin ois jäänyt menemättä. Juoksupäivät on paljon kivempia.

Käveltiin vajaa puoli tuntia, eli juuri sen verran kuin oli pakko ja vähän allekin. Ilmat on nyt kylmenneet ja hieman sateli vettäkin, joten ei niidenkään puolesta tuolla jaksa vanua. Tänään on sama homma, mutta nyt on juoksupäivä, joten se käydään hoitamassa kyllä. Tiedossa on parikymmentä minuuttia intervallijuoksua.

Maanantaina oli virallisesti vapaapäivä, mutta minä kävin hölkällä, koska sunnuntaina ei juoksu kulkenut kiuin reilun kilometrin. Siinä alla oli huonosti nukuttu ja syöty viikonloppu ja pitkä junassa istuminen, joten ei ollut ihmekään, ettei jalat jaksaneet. Maanantai-iltana kokeilin sitten uudelleen. Pääsin lenkille vasta kymmeneltä illalla ja otin mieheni mukaan. Juoksu kulki erinomaisesti, juostiin semmoinen neljä kilometriä, kunnes alkoi pistämään oikeaan kylkeen niin ärsyttävästi että piti vaihtaa kävelyksi. Mutta se oli mahtava huomata, että nyt sain ensimmäistä kertaa sykkeen sinne hieman päälle 140 juoksun aikana, kun tähän saakka se on huidellut 160 tienoilla. Nyt oli kevyen tuntuista ja olisin juossut mielelläni pidempäänkin, mutta se kylkeen pistäminen alkoi ottaa hermoon.

Mieheni sitten vielä juoksutti mua loppumatkasta, eli pisti kunnolla töppöstä toisen eteen ja minä kiihdytin kans vauhtia. Oli aivan mahtavaa ottaa sellaisia spurtteja, tunsi juoksevansa lujaa! Mun ja Hennan lenkkijuoksuvauhtihan on melko maltillinen, jotta saa koko pitkän matkan juostua ylipäätään, mutta siksi onkin kiva lähteä tänään tuolle lyhyelle juoksulle painamaan välillä vähän lujempaa. Saapa nähdä miten jaksaa!

Semmoiseen asiaan on tullut kiinnitettyä huomiota, että kaikki juoksevat. Oikeasti, joka puolella näkee juoksijoita ja itse asiassa myös kuulee puhuttavan juoksemisesta. Mun työpaikallakin tähän on hurahtanut useampikin, osa toki tämän minun haasteenkin ansiosta, mutta osa itsekseen. Tämä on taas tätä vauvakuume-syndroomaa, että silloin kun joku asia on itselle tärkeä, alkaa havaita sitä ympäristössäkin ihan eri tavalla.

Kunnon juoksukamppeiden hankinta alkaisi olla ajankohtaista. Kesän on voinut huoletta harjoitella lyhyissä housuissa ja topeissa ja t-paidoissa, mutta nyt alkaa kaivata jo lahkeita. Mulla ei oikein ole sellaisia hyviä juoksuhousuja (eikä kyllä paitaa tai takkiakaan), kun harrastus on näin uusi, mutta nyt ne voisi kyllä hankkia - ja pitääkin, jos aikoo juosta näissä viilenevissä keleissä. Onneksi kuitenkin kengät on hyvät ja löytyypä ihan oikeat juoksusukatkin!

maanantai 20. elokuuta 2012

Rento sunnuntai juoksu, NOT!

Jopas me sisarukset ollaan  oltu pari päivää hiljaisena :) Saija oli viikonlopun reissussa ja mä olin Saijan luona "lomalla", tämä tyyli on kehittynyt jo aikamoiseksi tavaksi meillä. Joten viikonloppuna minä olen vaan katsonut leffoja, syönyt ihan sairaan paljon karkkia ja popcornia ja nukkunut. Että ihminen voikin nukkua!

Mutta sunnuntaina palattiin taas ruotuun ja lähdettiin lenkille. Lenkki oli erilainen verrattuna muihin. Mä juoksin meidän serkun kanssa samaan tahtiin ja Saija miehensä kanssa. 5 kilometriä meni hyvin, mut sit loppu puhti! Ei pystynyt enää vetään sen lisäksi 5 minuuttia. Tän lenkin aikana vauhtikin oli parempi, paras kierrosaika jopa 7,4 km / h. Siinä alkoi jo olla lenkin makua ja haaveena että samalla vauhdilla jaksaisi koko kympin sitten joskus. Nyt on kyllä kieltämättä jalat hellänä ja pohkeetkin kaipais vissiin pitkästä aikaa venyttelyä.

Huomenna meillä on kävelypäivä ja me ihan oikeesti aiotaan mennä sinne kävelylle! Nyt loppuu näiden kävelypäivien hylkiminen ja lopetetaan tämä oma ohjelman soveltaminen. Aivan varmastihan noilla kävelyillä on joku merkitys, eikä ne varmaankaan tarkoita mitään "kävele töitten jälkeen kauppaan ja pyöri siellä 15 minuuttia".

torstai 16. elokuuta 2012

Minä tein sen!


Minä juoksin äsken 5,32 kilometriä aikaan 46 minuuttia. Voitteko kuvitella, sen toissapäiväisen tuskallisen tarpomisen ja epäonnistumisen jälkeen kaikki loksahti kohdilleen! Tätä lenkkiä ei voi edes verrata mihinkään aiempiin lenkkeihin, tässä oli ihan eri meininki. Tämä ei tuntunut v-mäiseltä missään kohti.

Aivan hemmetin euforinen olo! Ensimmäisen kerran elämässä kuljin juoksemalla yli viisi kilometriä eikä se tuntunut pahalta!

Me juostiin nyt eka kertaa asfaltilla. Lisäksi me juostiin eka kertaa napit korvilla, kuunneltiin kumpikin radiota. Kolmas poikkeus aiempaan oli se, että juostiin ensimmäistä kertaa näin myöhään, lenkille lähdettiin vasta puoli yhdeksältä, koska oli niin kuuma päivä. Kaikki valinnat olivat ilmeisen oikeita.

Nyt on mukava jatkaa eteenpäin. Tämä oli minun henkilökohtainen puolimaraton, neljän viikon päästä odottaa sitten se maraton, eli kymppi. :)

tiistai 14. elokuuta 2012

Lenkki, jolloin kaikki meni pieleen

Varoitus: tämä teksti sisältää kirosanoja. Nyt vituttaa niin paljon, ettei veri kierrä.


Oikeastihan tänään olisi ollut 15 minuutin juoksu ohjelman mukaan, mutta mä poimin viime viikolta 12+12 minuutin juoksun, joka jäi välistä sairastelun vuoksi. Ajattelin, että mun on pakko saada tuo pidempi juoksu ennen kuin tulee se vitosen koitos.

Mä en jaksanut! Tai siis mä jaksoin melkein: 23 minuuttia. Sitten jalat pysähtyi ja minä sanoin Hennalle, että mä en jaksa enää yhtään.

Siis yhtä minuuttia vaille. Yksi minuutti. Kai se nyt olisi mennyt, helvetti vieköön! Harmitti heti paikalla niin paljon, että meinasi itku tulla. Vieläkin harmittaa.

Henna juoksi tämän mun kanssa, vaikka sillä tosiaan olisi ollut se 15 minuuttia, ja Henna olisi jaksanut loppuun saakka. Silloin kun Henna itse juoksi tän saman yksin, hän raportoi että oli tosi hyvä lenkki. Mulla tää oli kyllä paskin kaikista. No ellei sitä ensimmäistä kahden minuutin juoksua lasketa, silloin tuntui että kuolee siihen paikkaan eikä oo mitään tsänssejä jatkaa koko ohjelmaa.

Sanoinkin Hennalle tuossa kun käveltiin kotiin, että ajattele. Yksi minuutti erottaa sen suuren suuren riemun ja hirvittävän vitutuksen ja pettymyksen. Jos olisin jaksanut minuutin pidempään, olisin ollut aivan villinä onnesta, vaikka en olisi silloinkaan jaksanut siitä enää metriäkään. Nyt puhti loppui minuuttia aiemmin, ja vaikka edelleenkin tuo 23 minuuttia oli mun pisin suoritus tähän saakka, fiilis on aivan down.

Miten muka ikinä ikinä koskaan milloinkaan voisin jaksaa juosta kympin, jos en jaksa 23 minuuttia kauempaa? Sitä kun ei tuossa ajassa juosta! Matkan pituus tuossa 23 minuutin kohdalla oli 2,6 km. Pisin sekin koskaan, mutta ei paljon lohduta.

Muutamat asiat saattoivat vaikuttaa tuohon epäonnistumiseen:

1. Helevetin kuuma. Tuolla on joku intiaanikesä alkanut ja lämmintä on päälle parikymmentä ja aurinko paistaa ja meitä ottaa päähän juosta semmosessa. Tuskallista, hikistä ja inhottavaa, raskasta.

2. Ruokailurytmi. Tänään me päästiin juoksemaan Hennan töiden vuoksi vasta klo 19, joten sitä ennen oli pakko syödä, ja kun sain vasta kuudelta syötyä ruuan, ei se varmaankaan kunnolla ehtinyt sulaa. Ainakin siltä tuntui.

3. Lenkkireitti. Me poikettiin meidän tutulta polulta ja nyt kun sitten ei tiennyt matkan pituutta, se oli yhtä kelloon kyttäämistä taas. Lisäksi välillä rämmittiin heinikon keskellä, välillä soratiellä, välillä asvaltilla... Ei pitäisi lähteä rikkomaan hyväksi todettuja kaavoja!

Mutta tuo nyt on yhtä seliseliseliä. Fakta on se että minä en jaksanut, mun juoksukunto ei riittänyt ja sillä siisti. Mä lähden nyt saunaan ja mietiskelen, että voiko tästä vielä nousta uudelleen ja millä keinoin.

Viikon 6 fiilistelyä


Eilen alkoi ohjelmassa viikko 7. Me ollaan jo todella lähellä koko ohjelman loppumista!

Viikko 6 oli erilainen, johtuen Saijan sairastelusta ja yksinäisistä lenkeistä. Kokonaisuudessaan viikko meni aika mukavasti. Vaikka minulla olikin ihan kamala työviikko samaan aikaan, lenkeille tuli lähdetty ja ne tuli hoidettua kunnialla. Kävelylenkit tuntuvat välillä todella turhauttavilta, eikä niitä jaksaisi suorittaa ollenkaan. Olenkin ajatellut, että tällä viikolla koitan tsempata juuri niinä päivinä.

Viikko päättyi 5 kilometrin juoksuun, joka oli suuri saavutus. Aikaa siihen kului ihan tuskastuttavan paljon ja itseä ihmetyttää kuinka on jaksanut juosta 50 minuuttia, kun edellinen juoksu on kestänyt vain 24 minuuttia. Nyt tavoitteenani onkin saada aikaa kulumaan PALJON vähemmän. Mähän muuten juoksen sitä kymppiä koko illan!

Kyllä mä toivoisin että mun vauhti olisi noin 7-8 km/ h. Toisaalta Saijan mies koitti mua sunnuntaina lohdutellakin, että turhaan otan tuosta ajasta huolta, se kehittyy myös itsestään. Huomasinkin itsestäni, että juoksen ns. mukavuusalueellani. Eli tilanteessa jossa juoksu ei tunnu pahalta, hengitys on normaalia ja mihinkään ei satu. Nyt minun pitäisi tehdä intervalliharjoituksia, jossa oikeasti joutuisin vähän puuskuttamaankin. Sillä tavalla kehittyisin ja pääsisin uusiin aika tavoitteisiin.

 Vaikka ohjelma onkin loppusuoralla ja en malta odottaa että päästään Saijan kanssa vetäsemään kympin lenkki kera Saijan kavereiden, jonka jälkeen päästäänkin juhlimaan projekti loppumista sekä kolmikymppisiä, on haikea mieli. Tämä projekti on toisaalta lähentänyt meitä vielä enemmän (jos se nyt voi olla mahdollista, ollaan muutenkin kuin paita ja peppu) joten mitä tämän jälkeen? Aletaanko me taas molemmat ahertamaan ihan liikaa töissä ja unohdetaan liikkuminen? Nyt mielessä onkin uuden projekti aloittaminen, mikälie se voisi olla, ideoita otetaan vastaan :)


sunnuntai 12. elokuuta 2012

Hyviä fiiliksiä lenkkipolulta

Henna juoksi siis tänään sen vitosen, niin kuin jo omassa kirjoituksessaan fiilistelikin. Se vitonenhan tänään olisi ollut varsinaisessa ohjelmassa (viikko 6: sunnuntai), mutta minä en siihen rohjennut lähteä, koska takana on tuo viikon sairastelu ja vieläkin vähän röhäisyyttä. Mun pitää nyt kuitenkin kiriä menetetty viikko, joten tänään minulla oli ohjelmassa kutosviikon maanantain ja tiistain lenkit yhdistettynä.

Kiersimme Hennan kanssa siis kilometrin mittaista lenkkiä, mutta eri suuntiin tänään. Eilen vaikutti nimittäin siltä, että meidän juoksuvauhti on ihan vähän eri, joten nyt oli tärkeää, että Henna pääsee juoksemaan tuon vitosen täysin omaa vauhtiaan. Mä juoksin tuon kahdeksantoista minuuttia ja sinä aikana ehdin kiertää kaksi kertaa kierroksen ja ehkä vajaa 100 metriä päälle. Siis noin 2,1 km, vähän alle.

Eka kierros oli helpohkoa, mutta kyllä toisen kilometri taas tuntui nihkeältä. Mulla nousi sykkeet korkealle eikä millään tahtoneet laskea vaikka kuinka keskityin hengittämiseen ja hidastin vauhtiakin. Vielä siis ilmeisesti hieman toipilas olen. Se on harmillista, koska jalat sinänsä mulla jaksaisi pidempäänkin, mutta lihakset eivät ilmeisesti saa riittävästi happea, kun limaa on röörien tukkona. Mihinkään ei satu, mikään ei tunnu huonolta, ei väsytä, ei mitään. Mutta nuo sykkeet. Seurailen tilannetta nyt, onneksi huomenna on lepopäivä.

Juoksun jälkeen kävelin vajaa kaksi ja puoli kilometriä siihen päälle ja sitten juoksin Hennan kanssa viimeiset 500 metriä. Kävely tuntui ihanalta, nautin siitä ihan tosissaan ja oli sellainen olo, että voisi kävellä vaikka kuinka pitkään! Kävelyn jälkeen tuo lyhyt puolen kilometrin juoksu oli taas todella vaivatonta. On aivan mahtavaa huomata, kuinka nyt olen oikeasti saavuttanut jo tietynlaisen juoksukunnon! Ensi viikolla kokeilen sitä viiden kilometrin juoksua itsekin, mutta kyllä se jännittää hitosti. Sitä ennen kuitenkin huomenna lepo ja tiistaina 12+12 minuuttia eli matka pitenee pitkästä aikaa.

Kaiken kaikkiaan hyvät fiilikset, taas ollaan juoksurutiineissa kiinni. Mutta tänään on Hennan päivä, hän on se onnistuja!

Takana puolet unelmasta!

JES!

Se on sitten juostu. Aikaa meni ihan saakelin paljon (50 min), mutta ei se mitään.

Juoksu alkoi mulla aika huonosti, olin jo 2 kilometrin kohdalla luovuttaa. Askel ei tuntunut luistavan ja hengitys oli vaikeaa. Aloin jo miettimään, että onko mulle iskenyt nyt sama tauti kuin Saijalle. Saijan kanssa tosiaan kierrettiin samaa rinkiä, mutta eri suuntaan, joten Saija aina tsemppas mua kun tuli vastaan. 3 kilometrin kohdalla alkoi sujumaan paremmin ja 4 kilmometri oli jo juhlaa. Askel rullas niin hyvin että oksat pois! Tähän saattoi myös vaikuttaa se, että tiesi reissun olevan jo yli puolen välin.

Huh hah hei, fiilikset on nyt tosi hyvät :) huomenna onkin sitten vapaapäivä jolloin nautitaan tämän päivän suorituksesta.

lauantai 11. elokuuta 2012

Ensin on kivaa, sitten yhtä tervanjuontia!


Joo, nythän on niin, että tuon meikäläisen sairausviikon vuoksi me mennään Hennan kanssa eri rytmiä jonkin aikaa. Mulla on tarkoitus kuroa kiinni tuo menettämäni viikko ja yritän kuroa sen mahdollisimman pian. Yhtään viikkoa en suoraan hyppää yli, mutta teen nyt ikään kuin kahta viikkoa ristiin. Hennallahan on viiden kilometrin juoksu ohjelman mukaisesti jo huomenna, minä juoksen silloin 9 + 9 minuuttia ja kokeilen vitosta ensi viikolla.

Tänään mulla oli siis vartin juoksu ja Hennalla tuon huvin vuoksi -lenkkeily. Juostiin se vartti sitten, Henna tosin joutui pistämään kävelyksi kilometrin jälkeen. Mulla ensimmäinen kilometri oli helppoa ja mukavaa, tuntui oikein siltä, että onpa mukava juosta pitkästä aikaa, mutta sitten se loppu, se oli tervanjuontia se! Sitten kun oltiin saatu vartti pakettiin, oli vähän oudot fiilikset molemmilla. Hennaa pelottaa huominen vitonen ja mua pelottaa joka ikinen tuleva lenkki, kun aina tuntuu että ei jaksaisi yhtään enää. Miten sitä voi joskus oikeasti jaksaa juosta viisi saati sitten kymmenen kilometriä!

Nyt pitää vähän yrittää relata tämän pääkopan kanssa. Ihan suottaa ottaa etukäteen paineita tulevista juoksuista. Pitäis taas osata nauttia jokaisesta lenkistä jonka jaksaa, eikä stressata sitä, että kun nyt oli niin raskasta niin miten voi jaksaa tästä enempää joskus. Se on sen ajan murhe se.

Uudet juoksukengät tuntui hyvältä. Ei ne mua lentoon laittaneet, mutta kevyemmiltä tuntuivat kuin vanhat lenkkarit. Ja onhan ne paljon päheemmän näkösetki!

Huomenna on jännät paikat, etenkin Hennalla. Voi vitsi, kun se sen vitosen taittaa, niin mun ei auta kuin onnistua siinä ensi viikolla sitten. Tsemppiä meille!

Kävellessä haluaisi vaan juosta!

Eilen oli kävelypäivä. Saijakin lähti nyt mukaan. Käytiin 30 min kävelemässä ja päätettiin samalla meidän tulevan 10 km lenkkimatka. Se on niin hölmä idea, että pysyköön vielä hetken aikaa salassa :)

Tänään olisi vuorossa juoksulenkki huvin vuoksi, ei siis mitään annettuja minuutteja. Ajateltiin Saijan kanssa että tehdään viime lauantain 15 minuuttinen. Saijakin pääsee sillä taas hyvin starttiin. Minullahan se onkin huomenna suuri koitos, 5 km, täältä mä kohta tuun!

torstai 9. elokuuta 2012

Mä elän vieläkin!

Lyhyestä virsi kaunis: flunssa ei ole vieläkään ohi, mutta olen parempana jo. Lenkille en ole mennyt, mutta tämän hetken tilanne on se, että olen päättänyt huomenna tehdä rauhallisen kävelylenkin ja lauantaina kokeilla juoksua, jos toipuminen jatkuu eikä tule takapakkia. Viimeksi olen ohjelman mukaiselle lenkille päässyt viime perjantaina, joten lauantaina jatkan siitä, mihin jäin.

Syyskuun 15. mietityttää. Kunpa en olisi sairastunut! Haaste on aivan hirvittävän kova, olisi ollut jo muutoinkin, mutta sitten tuli vielä tämä tauti tähän. Ei auta, nyt mennään askel kerrallaan ja lenkki kerrallaan - ja katsotaan mihin se riittää. Ikävä lenkille on kova, se on hassuakin, olen katsonut parvekkeelta lenkkeilijöitä ja ihaillut uusia juoksukenkiäni. Olen salaa kateellinen kaikille jokaisesta suoritetusta lenkistä, Hennallekin, kun tuntuu että itse tipahtaa kyydistä ihan armotta. Kummasti kerkesi tuo ohjelma koukuttaa jo neljässä viikossa.

Mutta pian olen jälleen iskussa, ja sit laitetaan taas minuutit, metrit ja kilometrit hölkäten!

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Hulluna töitä ja liian vähän kävelyä

Eilen oli kävelypäivä. Itse ajattelin suorittaa sen kävelemällä töistä kotiin kiertoteitä pitkin. Vettä tuli ihan sikana ja minä tietty huonosti vaatevarustautunut. Kävelyä taisi tulla yhteensä semmoinen 20 minuuttia. Voi että, mistähän sitä saisi intoa näihin kävelyhetkiin!

Tänään onkin vuorossa juoksua taas. Saijan kanssa eilen puhuttiin, että sekin saattaa lähteä kokeilemaan miltä juoksu taas tuntuu. Toivottavasti sillä ei yön aikana ole ainakaan mennyt takapakkia taudista parantuminen. Meillähän on aika tiukka tämä aikataulu, joten sairasteluille ei ole kovin paljoa varaa. Mutta ajattelen kuitenkin, että jos tänään Saija ei pysty/ jaksa juosta tuota 24 minuuttia niin juostaan niin kauan kuin jaksetaan. Kaikki on kuitenkin eteenpäin.

Olipa mahtava tulla blogiin ja huomata että sinne on kommentoitu! Tervetuloa vaan minun ja Saijan juoksuaikaa seuraamaan :)

Illalla lisää, kuinka meidän juoksut on sujunut.


No niin, töitten jälkeen söin pienen välipalan ja sitten juoksemaan. Matka meni loppujen lopuksi tosi hyvin. Jossain 18 minuutin kohdalla meni oikean jalan pohje ihan totaalisen jumiin, mutta helpotti noin minuutin päästä. Mikälie sillekin tuli. Ajattelin kuitenkin, että kyllä se siitä vielä helpottuu ja jatkoin vain juoksua. Saijahan se on mulle kuulemma hommannut magnesium-tabletteja, jotka auttaa noihin lihaksiin, isosisko taas huolehtii pikkusiskostaan :) Meinasi iskeä viimeisen minuutin kohdalla taas muuri vastaan. Mikähän siinäkin on että aina vähän ennen loppua ajattelee että "nyt minä kuolen!" 

Yksinään kun juoksee, siinä on omat hyvät puolensa: kun ei puhu, syke pysyy kokoajan leppoisana, voi kuunnella musiikkia ja juosta tahdissa. Eilen huomasinkin, että Groove FM on sairaan hyvä radiokanava lenkeillä! Sieltä tulee niin hilpeää musiikkia että automaattisesti alkaa hymyilemään. Toisaalta, kaksin on kuitenkin aina mukavampaa. Silloin on joku jonka kanssa voi näitä pieniä hetkiä riemuita. Ja on se toinen joka tsemppaa, vaikka koettaisiinkin muuri samaan aikaan. 

Matkaa 24 minuutin lenkille tuli 2,6 km. Eli tosi vähän. Mä aloin jo hulluna ressaamaan, että mun sunnuntain juoksu, 5 km, tulee kestämään 45 minuuttia. Saijahan vaan nauroi ja totesi, että "nytkö sä vasta sen tajusit". Voi elläimen käsi sanon minä! 

maanantai 6. elokuuta 2012

Suu täynnä hyttysiä ja muita hörhiläisiä

Kylläpä oli taas vaikea saada itsensä ylös sohvalta töitten jälkeen. Saija edelleen sairaana, joten sekään ei voinut mua patistella. Vihdoin viimein, tuossa puoli yhdeksän, päätin että hitto vie, tästä ei tule enää mitään! Joten mikä on se seuraava konsti, joka toimii myös lapsiin; lahjominen! Lupasin itselleni pussillisen popcorneja jos meen nyt heti lenkille.

Ja niinhän minä menin. Taisin maistaa jo suussani voipopparit (oikeasti taisin maistaa vaan kaikenmaailman hörhiläisiä ja hyttysiä, joita taas hollihaa puisto oli ihan tupaten täynnä), kun lenkki sujui ihan mielettömän hyvin. Missään vaiheessa ei tuntunut liian raskaalta. Matkaa lenkille tuli nyt 2,1 km. Jotenka tasaista menoa on. 

Nyt mikroon popcornit paukkumaan ja fiilistelemään illan elokuvia!


Huumori loppuu!

Mulla on nyt käymässä köpelösti tämän juoksuohjelman kanssa, kun räkätauti ei tunnu hellittävän. Tänään jo kolmas päivä kanveesissa, töihinkään ei ollut mitään asiaa. Keskivartalon lihakset on ihan kipeänä jo yskimisestä. Kotona ärhentelen miehelle, kun harmittaa niin hitosti.

Tänään olisi ollut juoksulenkki, eli nyt niitä alkaa jäädä välistä. Just pahimmoilleen nyt, kun vasta alkoi nuo yhtäjaksoiset juoksut ja "pidemmät" lenkit. Nyt mulla on näpit ja varpaat ristissä ja katse suunnattuna keskiviikkoon, jolloin toivon mukaan juoksemaan pääsisi.

Oikeasti, nyt ottaa päähän ihan tosissaan.

sunnuntai 5. elokuuta 2012

yksin kun on, voi helpommin soveltaa...

Lauantai:
Hmmm, miten tämän nyt sanoisi, en juossut. Olin sukujuhlissa ja vietin sen jälkeen grilli/ leffa-iltaa. Huono minä!! Joten tänään otin tilanteen taas haltuun ja päätin vaihtaa lauantain ja sunnuntain ohjelmia keskenään.

Sunnuntai
Elikkä tänään, rentoutumispäivänä, kävin 15 minuutin juoksulenkin. Matkaa sille tuli 1,78 km joten tahti oli sama kuin Saijan kanssa yleensä. Lenkki oli matkanaan vaan hyvin erilainen kuin tähän asti. Juoksin koko matkan asvaltilla, jota Saija inhoaa yli kaiken. Hyppelin siis kerrostalojen välissä ja väistelin autoja. Ei ollenkaan hyvä idea. Mutta nyt tän viikonlopun ajan heinäpään on vallannut jalkapallofanit, joten en tahtonut lähteä sinne seikkailemaan. 

Hassua on huomata, miten helppoa on itseään huijata. Koko eilisen mun päässä oli pieni ääni joka sanoi että "mene sinne lenkille". Näppärä tyttönä kuitenkin sen äänen hienosti hiljensin ja ostin sen sijaan karkkia ja makkaraa. Tänä aamuna ajattelin kuitenkin, että Saija kysyy jotain lenkistä. Ja kun luin Saijan eilisen blogi kirjoituksen (ja nauroin jalat ristissä kun kuvittelin miltä sen kävelylenkki on näyttänyt kun vieressä on kaikenmaailman mielikuvitus tappaja-lehmiä) tiesin, että pakko on mennä juoksemaan. Pakko myöntää, että tätä ohjelmaa on parempi suorittaa kahden. Toiselle on vaikeampi selitellä omaa laiskuttaan. 

Tämän päivän juoksu sujui niin, että ensimmäiset 5 minuuttia oli vaikeaa. Teki mieli heittää hanskat tiskiin ja palata kotiin. Viiden minuutin jälkeen helpotti tosi paljon. Askel rullas ja hengitys oli helppoa. Hieman kyllä kaipasin juomapulloa, jonka jostain syystä olin jättänyt kotiin. (Ollaankin todettu, että pieni hörppäys vettä lenkin aikana auttaa todella paljon!) Niinpä minä olin innoissani siihen asti kunnes kello näytti 13 minuuttia. Sitten iski totaalinen väsymys. Ei olisi tehnyt mieli mennä metriäkään enää! Sinnillä siis viimeiset kaksi minuuttia. 

Loppujen lopuksi hyvä lenkki. Katse ensi viikkoon ja toivotaan että Saijan flunssa on vaan joku yhden päivän pöpö ja päästään jatkamaan ohjelmaa yhdessä.

lauantai 4. elokuuta 2012

Eniten vituttaa flunssa

Nyt on oikeasti sellainen tilanne, että järjenlähtö on lähellä. Mulle on hiipinyt pikkuhiljaa melko mellevä flunssa, joka on oikein puhjennut kukkaansa viimeisen 24 tunnin aikana. Siis saman tien, kun tulimme viikonlopun viettoon mieheni kotipitäjään ja viikonloppu oli tarkoitus ottaa kuntoilun, sukuloinnin ja marjanpoiminnan merkeissä. Nyt noista ei oikein mikään onnistu.

Kävi vieläpä niin, että eilen ostin ne uudet juoksukengät, ja nyt palaisin halusta lähteä kokeilemaan juoksua niillä, koska olen varma että lähden lentoon niillä. Pitää muuten sanoa, että Stadium yllätti ammattitaitoisella palvelulla, suosittelen lämpimästi! Kävimme myyjän kanssa tämän juoksuharrastuksen perusteellisesti läpi ja sitten tutkittiin askel ja etsittiin oikeanlaiset kengät. Kaksia tossuja minä sitten kokeilin, otin kaupassa juoksuaskeleitakin ja valinta oli ihan selvä. Niket sieltä mukaan tarttui ja vielä sattui olemaan viimeiset alennuspäivät meneillään, joten hintaa kengille jäi lopulta himppu alle 70 euroa.

Eilen juoksuohjelmassa oli vuorossa tunnin kävely. Sen toki suoritin, vaikka iltakymmeneen se meni ennen kuin ehdin kävelylle. Lenkin pituus taisi olla hieman vajaa tunti, koska oikeasti mua jotenkin pelotti tuolla hiljaisuudessa yksin lompsia. Kaupunkilainen ei osaa lenkkeillä maalla! Kun seurana on sumuiset pellot ja häpeilemättä silmiin tuijottavat lehmät, niin kyllä siinä alkaa mielikuvitus laukata ja tossu siirtyä toisen eteen vauhdikkaasti.

Yön aikana tuo pienenä yskänä vaivannut flunssanpoikanen oli sitten kasvanut isommaksi räkätaudiksi ja tänään ei ole mitään asiaa lenkille. Nenä on aivan tukossa, yskä on aikamoinen, henki rohisee ja silleen. Ottaa päähän! Tänäänhän pitäisi juosta 15 minuuttia, ja mä olen tullut tuon ohjelman suhteen ihan neuroottiseksi - nytkin panikoin, että miten ikinä mä tämän homman otan haltuun, jos nyt jää lenkkejä välistä, aika yksinkertaisesti loppuu kesken! Siitä huolimatta tässä kunnossa ei lenkille lähdetä, se on ihan selvä. Tyydyn hypistelemään uusia lenkkareita joka kerta kun kävelen eteisen ohi. Niin ja syömään - vaikka tauti on melkoinen, niin on myös ruokahalu. Makuaistia ei ole, mutta kaikki maistuu silti niiiiin hyvälle.

Olen käynyt tosissaan nyt tähän flunssankaatoon, aseina mm. Burana-C, Finrexin, Nasolin, kurkkupastillit, valkosipuli, vitamiinimehu, makuuasento, viltti, olympialaiset ja lohtujätski. Mitä muuta voin vielä tehdä? Toivon mukaan pääsen lenkille maanantaina, ihan oikeasti silloin on pakko. Kovin paljoa enempää ei auttaisi nyt sairastella, kun viikon päästä pitäisi jo juosta se vitonen. Miten ihmeessä siitäkin selviää! Miten tämä meni näin? Kuka vastaa?!

Mitenköhän Hennalla menee?

torstai 2. elokuuta 2012

Kun ei juosta, ajatellaan juoksemista


Kun juoksuohjelma käskee hemmottelemaan itseä, sitähän pitää totella! Toteutin ohjelmaa käymällä kaverin kanssa elokuvissa. Leffaan kuuluu tietysti myös popparit, joten pikkuboksillinen tuli nautittua ja oikein hyvällä omatunnolla. Oli mukava olla melkein tyhjässä salissa ja nostaa jalat edessä olevan penkin päälle. Venytys tuntui mukavasti takareisissä juoksun ja mansikanpoiminnan jäljiltä. Olisipa mukavaa jos saisi noudattaa ohjelman vapaapäiviä kirjaimellisesti, mutta töihin tuskin kelpaisi poissaolon syyksi se, että juoksuohjelman mukaan nyt on vapaapäivä.

Kävin myös ostoksilla ja Akateemisessa huomasin hypisteleväni myös juoksuaiheisia kirjoja. Aihe on nyt on kovasti pinnalla elämässä ja sen pariin ajautuu eri yhteyksissä ihan huomaamatta. Kävin myös mutkan katselemassa uusia juoksukenkiä. Haaveilen popoista, jotka ovat keveät kuin pumpuli ja saavat mut suorastaan lentoon lenkkipolulla. Mojovat iskunvaimennukset saa toki tossuista löytyä myös. Nyt uusien kenkien osto ei kuitenkaan tuottanut tulosta, lähiaikoina uusi yritys.

Syyskuun 10 kilometrin juhlajuoksuun on ilmoittautunut mukaan jo lähes 25 ihmistä. Olen äärimmäisen onnellinen lähipiirin innostuksesta ja tuesta tässä projektissa. On ihana lukea ihmisten tilapäivityksiä Facebookista, kun yksi jos toinenkin on aloittanut harjoittelun tuota kymppiä varten. Pidän lopullista tavoitetta edelleen kaukaisena, mutta nyt yli 2 kilometriä juostuani se alkaa kuitenkin tuntua mahdolliselta edes jollain aikajänteellä. Se onnistuu kyllä, sen täytyy! Tahtoa ainakin on, ja tsemppiä heruu joka paikasta. Sen voimalla mennään pitkälle.

Viikonlopuksi lähden miehen kotiseuduille ja ohjelmassa on sukulointia sekä mustikanpoimintaa. Mun ja Hennan pitää nyt suorittaa juoksuohjelman mukaiset lenkit itseksemme. Minä saan mieheni mukaan lenkille, Henna taitaa lenkkeillä yksin. Katsotaanpa, millaiset kokemukset tästä tulee, yhdessä on ollut niin mukava ja helppo suorittaa tätä ohjelmaa. Suosittelen ihan jokaiselle tämän ohjelman läpivientiä jonkun kanssa kimpassa. Silloin on joku, joka tsemppaa heikolla hetkellä ja myös jakaa ne mahtavat fiilikset. Tästä kun tulee lopulta aika iso osa elämää - ainakin 11 viikon ajaksi!

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Mitäs me, no mehän juostaan!

JES! Hyvä me ja hyvä meidän joukkue!

Oltiin ekan seitsemän minuutin kohdalla, että nyt riittää! Onneksi ei annettu periksi, vaan päätettiin aina seuraava etappi, jossa katsotaan kelloa ja mietitään uudelleen mitä tehdään. Siinä vaiheessa kun kello näytti, että vielä kaksi minuuttia, molemmat tiesi, että homma hoidetaan kotiin. Ja niinhän me hoidettiin. Kokonaiset 2 kilometriä 22 metriä silkkaa hikeä, jäykkää pohjetta ja sisarusten sisua!

Juoksun jälkeen puhuttiinkin siitä, miten aina jännittää seuraavan kerran juoksua, varsinkin nyt kun tuntuu että minuutit kasvaa vauhdilla, ja miten kuitenkin joka juoksu vedetään läpi. Kertaakaan ei olla jouduttu luovuttamaan, vaikka siitä ollaankin lenkin aikana puhuttu. Jostain kuitenkin tulee semmoinen "hetken helpotus" jonka avulla mennään taas seuraava minuutti.

Me ollaan muutamaltakin kaverilta kuultu, että juoksu on vaikeaa ensimmäiset 15-25 minuuttia, jonka jälkeen se vaan alkaa rullaamaan. Voi että, me tänään toivottiin sitä rullaamis-efektiä. Ehkä sen vuoro on sitten seuraavalla kerralla.

Huomenna nautitaan vapaapäivästä ja venytellään.

Kyllä mansikanpoiminta kävelylenkin korvaa, häh?



No hupsista vaan, kun nyt kävi jo toistamiseen niin, että kävelylenkki jäi suorittamatta. Pikkuisen hiipii huonoa omatuntoa mielenpäälle, kyllä jokainen lenkki piti suorittaa tunnollisesti ja tarkkaan… Eilen oli kuitenkin sellainen tilanne, että kävin poimimassa mansikoita ja siihen menikin sitten tuntitolkulla aikaa eikä illasta enää napannut erikseen lähteä kävelyreissulle. Mansikanpoimintakinhan käy eräänlaisesta urheilusta, eikö? Seliseliseli.



Nyt takareisissä tunteekin eilisen poiminnan ja kyykkimisen. Venyttelin kyllä illalla, mutta ehkä vähän laiskanpulskeasti. Jännittää tämän päivän juoksu, matka pitenee 20 minuuttiin. Jännä huomata silti itsestä, että juoksemista odottaa jo, sitä alkaa kaivata. Tätä en olisi kyllä uskonut vielä kuukausi sitten. Ehkäpä mulla sittenkin on mahdollisuuksia saada juoksemisesta nautintoa tuova, pysyvä kuntoiluharrastus.

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Ukkonen paukkuu ja keho sanoo pulipuli


Tosissaan kropassa tuntuu vielä viikonlopun huonot tavat. Jalat tuntui olevan molemmilla kuin puupönikät ja todella raskaat. Tänään tuo ilmakin on ollut ärsyttävän nihkee ja nyt kun lopetettiin lenkki, niin alkoikin ukkonen paukkumaan.

Eli tosiaan, vaikka tämän päivän lenkkiä pelättiin paljon, se on nyt suoritettu! Oltiin parikin kertaa juoksun aikana luovuttaa, mutta aina aateltiin, että "ihan vähän vielä, edes puoli minuuttia". Ja kohta kello näyttikin että minuutti enää, joten se mentiin sinnillä. Puuskutettiin ku pienet possut ja siltä varmasti näytettiinkin kun oltiin niin hikisiäkin. 

Parasta tässä on se, että meitä on kaksi tätä projektia hoitamassa. Jos olisin yksin, olisi ollut todennäköistä, että tän päivän lenkki ois jääny hoitamatta tai vaihtoehtoisesti olisin juossut kaksi minuuttia ja kääntynyt kotiin. Eipä sitä toisen kanssa kehtaa luovuttaa, vaikka se onkin oma sisko. Siitä vaan saisi kuittia niin paljon, että parempi vaan panna sitä tossua toisen eteen!

Hyvä fiilis kuitenkin lenkistä, kyllä nyt on ihana käpertyä sohvalle ja alkaa katsomaan suurinta pudottajaa.

Viikko 4, yhteenveto: Askel kevenee, matka pitenee


Viime viikko oli hyvä viikko, kehitystä tapahtui isoin harppauksin. Viiden minuutin juoksumatka kasvoi lopulta perjantaina 15 minuutiksi. Se oli ensimmäinen kolmesta välitavoitteesta ennen 10 kilometrin jättipottia, ja sen kunniaksi suunnittelen nyt itseni palkitsemista jollain tavoin. Ehkä se on jalkahoito tai hieronta tai muu vastaava hemmottelu.

Viime viikko oli ohjelmassa käänteentekevä myös siinä mielessä, että silloin tehtiin viimeiset pysähdys- tai kävelytauot lenkillä. Tästä eteenpäin lenkit ovat yhtämittaista juoksua, matkan pituus vaihtelee, mutta enää tästä ei takaisin ole paluuta – nyt alkaa todellinen harjoittelu ensin viiden ja sitten kymmenen kilometrin kestävyysjuoksuun.

Juoksu kulki itselläni viime viikolla kaikilla lenkeillä hyvin, Hennalla oli yhtenä päivänä todella raskaat jalat johtuen ilmeisesti saman aamun salitreenistä. Mun jalkojen suhteen tapahtui huikea parannus alkuviikosta kun venyttelin ne kunnolla – tai oikeastaan siihen päälle vielä mieheni venytteli ne sillä tavoin, miten itse en edes pysty. Sen jälkeen kävelynkään kanssa ei ole ollut sellaisia ongelmia kuin vielä viime viikolla.

Mahtava viikko huipentui lenkkeilyvapaaseen viikonloppuun Qstock-festareilla. Nyt toki tuntee juhlineensa ja hieman jännittää tämän päivän juoksulenkki jo valmiiksi. Eilen ei siis kävelylenkkiä tullut tehtyä vaikka vapaamuotoinen sellainen ohjelmassa olikin – katson kuitenkin sen tulleen kuitatuksi edestakaisine kävelymatkoineen festarialueelle sekä kahden päivän tiukalla jorailulla.

Viikonlopun juhlista huolimatta vaaka kertoi myös tänä aamuna hyviä uutisia. Kokonaispudotus nyt 5,4 kg, hurraa! Kolmasosa ohjelmasta takana, ja täällä lähdetään reippain mielin uuteen viikkoon!

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Ensimmäinen tulikoe


Ensimmäinen tavoite saavutettu! Me oikeasti juostiin äskettäin 15 minuuttia yhteen putkeen, eikä edes kuoltu! Nyt on niin voittajafiilikset, että ei mitään järkeä - oikeasti kolmessa viikossa rapakunto kohentunut varttitunnin juoksukuntoon!

Joku voi nyt miettiä siellä että vartti, pöh, se oo paljo mitään, mutta sepä ei tätä iloa latista. Vartti on ihan saakelisti enemmän kuin 2 minuuttia, josta on lähdetty liikkeelle ja jonka juokseminen ensimmäisellä harjoituskerralla jännitti. Tämä juoksuohjelma on aivan mainio, tässä kehittyy aika rivakasti, mutta eteneminen on silti maltillista: esimerkiksi 4 minuutin juoksuja tehtiin lähes kaksi viikkoa ennen kuin juoksuaika kasvoi.

Meidän juoksuvauhti on todella maltillinen, alle seitsemän kilometriä tunnissa. Elätän toiveita, että se tämän ohjelman aikana kehittyy, sillä muuten 10 kilometrin juoksusta tulee ajallisesti pitkä kuin nälkävuosi. Mutta toistaiseksi me juostaan minuutteja, ei kilometrejä eikä vauhtia, joten noihin asioihin kiinnitetään huomiota sitten myöhemmin. Tänään juoksumatka tuossa 15 minuutin aikana oli himpun alle 1,7 km.

Mulla ei ole mitään hajua, milloin olisin viimeksi juossut tuollaisen matkan. Aikuisiällä en varmasti koskaan. Kouluajoilta muistan ainakin 1500 metrin juoksuja, ja joskus varhaisteininä juoksin naisten kympillä äitin kanssa pari viimeistä kilometriä. Eli harvassa ne kerrat on ja tämä on pisimpiä koskaan juoksemiani matkoja ja sen vuoksi tähtihetki tässä ja nyt.

Nyt on kyllä aivan huippufiilikset vaihtaa vapaalle ja lähteä Qstockiin jammailemaan!

torstai 26. heinäkuuta 2012

Töitä, vaatekriisiä, Qstockia ja ai niin sitä lenkkeilyä!

Oltiin taas päätetty, että töitten jälkeen lähdetään lenkkeilemään. Minulla oli mieli huomattavasti parempi kuin tiistaina, jolloin olin jo ihan valmiina heittämään lenkkarit nurkkaan ja kävelemään lähimmälle jäätelötiskille. No, pakko myöntää, että jäätelötiskille kyllä kävelinkin ja siitä sitten varmaan piristyinkin.

Tämän päivän lenkki meni aivan mielettömän hyvin! Ensimmäisen seitsemän minuutin aikana me suunniteltiin vain mun työtulevaisuutta ja jossain vaiheessa Saijalle sanoinkin, että enää 2 min 20 sekunttia. Saija oli aivan ihmeissään ja tarkasti jopa omasta kellostaan. Kyllä vaan, olo oli sellainen, että hyvin  luistaa ja antaapa sitten luistaa.Tietty jälkimmäinen seitsemän minuuttia oli vähän vaikeampaa ja kun juoksua oli vielä 3 minuuttia jäljellä, molemmat katsoi kelloa noin 15 sekunnin välein ajatelleen, että LOPU JO!

Lenkki tuli kuitenkin tehtyä loppuun asti ja sitten päästiinkiin heittää yläfemmat ja kääntymään ja kävelemään kotiin. Kotimatkalla oli taas mukava analysoida oman kropan muutoksia ja sitä, kuinka nopeasti kunto kasvaa. Syke laskee tosi nopeaa alas ja puhuminen juoksemisen ohella on nykyään aika helppoa. Saijakin on oppinut hengittämään rauhallisemmin ja tämä auttaa suoraan jaksamiseen. Pohkeetkaan sillä ei enää jumita niin pahasti kuin alussa. Itsehän ihailin omaa kroppaani eilen aamulla ja huomasin pienen pieniä muutoksia. Juokseminen onkin siinä mielessä huippulaji, että parin viikon treenin jälkeen reidet sekä takapuoli on ihan eri planeetalta kuin alussa! Motivaatio pysyy korkealla ja jaksaa suorittaa loppuun asti.

Huomenna meillä onkin koetin kivi, kun pitää mennä 15 minuuttia yhteenpötköön. Aivan, tässä oli nyt harjoituksen välikävelyt sekä lepohetket. Nyt painetaan vain juoksulla. Huomenna molemmat tekee vähän lyhemmän työpäivän ja lähdetään heti päivällä lenkille. Sen jälkeen alkaakin laittautuminen Qstockia varten. Onneksi ohjelmassa onkin nyt vapaa viikonloppu, joten voidaan ihan rennosti ottaa.

Uskomaton juttu kävi myös äsken, kun Saijan kanssa käytiin vaatekriisiä helpottamassa ostamalla minulle uudet tennarit ja Saijalle uusi pusero: me nähtiin Michael Monroe Anttilassa! Mä Saijaa tökin, että kato kuka ja Saija oli jo ihan että mennään hakeen nimmarit! Ei kuitenkaan kehdattu mennä, kun siihen oli jo menny kaksi 5-vuotiasta hakemaan ja pyytämään kuvaakin. Niinpä me tyydyttiin vaan vilkuilemaan  sitä ja yritettiin tosi pätevän näköisenä katsella miesten lompakkoja. Eli kaikinpuolin hauska ja tuloksekas kauppareissu!

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Liike lähtee varpaista, pinkkiä lakkaa siis!


Voin kertoa, että ohjelmaa on noudatettu - tänäänkin. Heti töiden jälkeen menin Hennan uskomattomaan salonkiin hoitamaan kynnet kuntoon sormista ja varpaista, ja samalla sain pienimuotoisen jalkahoidonkin. Siihen meinaa joka kerta nukahtaa! Täytyy sanoa, että pieni jalkahoito tuli kyllä tarpeeseenkin, kyllä näissä jaloissa hoidettavaa on. Mutta nätit pinkit kynnet tuli sormiin ja varpaisiin!

Päivän selviytymistarinaksi muodostui pyöräily kauppaan ja kotiin kaatosateessa, t-paidassa. Olin kuin uitettu koira, kun kotiin pääsin, ja paleli niin hitosti. Olipa onni, ettei oltu juuri silloin juoksulenkillä. Olisi voinut vähän tappaa tunnelmaa läähättää läpimärkänä - eikä edes hiestä, niin kuin tavallisesti.


Näillä jaloilla juostaan huomenna 7 minuuttia kahteen kertaan. Matka pitenee, pidot paranee, ja lopullinen tavoite on päivä päivältä lähempänä!

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Jalat on ku betoniporsaat, mutta onneksi vain toisella!



Puh, olipahan juoksut! Minulla jalat on ihan hillittömän jumissa, syynä maanantainen salitreeni. Kenen idea oli nostaa painoja?! Ai niin, ihan mun oma, kuin myös se ettei minun tarvitse venytellä, koskaan! Saija olikin tässä asiassa paljon järkevämpi ja hänellä sujuikin juoksu oikein hyvin. Puolen minuutin tauko juoksujen välissä oli tosi vähän. Sykkeet ei kerennyt kunnolla laskea kun taas piti mennä.

Vaikka minulla jäikin juoksusta tänään vähän huono mieli, niin tiedän kuitenkin, että jos tänään olisi pitänyt juosta esim. 7 minuuttia, olisi se mennyt. Kesken ei mitään jätetä ja sisulla mennään loppuun asti. Mutta kylläpä tekee myös ihanaa ajatella että huomenna on vapaapäivä, jolloin keskitytään vaan lepäilemään torstain juoksuja varten.

Jotenka huomenna kun reippaana tyttönä astelen aamulla salille, empä aio edes vilkaista jalkatreenilaitteisiin. Kyllä nyt keskitytään vaan juoksemiseen, venyttelemiseen ja tietty, joka naisen painajaiseen, allien treenamiseen!

4. viikko, maanantai: uusi rytmi



Ensimmäinen työpäivä takana kesäloman jälkeen ja juoksuharjoittelun siirto illalle. Lähdettiin lenkille heti mun töiden jälkeen, ja valittelin jo kävellessä että vatsa tuntuu oudolta, niin kuin olisi turvoksissa. Eipä siitä sen enempää haittaa ollut kuitenkaan.

Viiden minuutin juoksu sujui ihan hyvin, ei sen kanssa ongelmia ollut. Sitten minuutin tauko, käännös ja uudet viisi minuuttia. Paluumatkan juoksu oli huomattavasti raskaampi, se on aina. Nyt kuitenkin tuntui viimeisillä metreillä, että ei enää metriäkään. Jotenkin minusta tuntuu, että mun olisi helpompi juosta ilman sitä taukoa välissä. Mutta ne tauot ovatkin pian taakse jäänyttä elämää, ja sittenpä nähdään, miten suu pannaan kun pitääkin ravata yhtä soittoa.

Fiilikset edelleen hyvät, joskin mieltä askarruttaa paljon perjantaina koittava 15 minuutin yhtäjaksoinen juoksu. Kauhunsekaiset, mutta odottavat tunnelmat. Eihän se paljoa ole, mutta tällä juoksutaustalla oikeasti mieletön saavutus. Olen myös jakanut tämän juoksuohjelman itselleni neljään tavoitteeseen ja tuo on niistä ensimmäinen. Saapa nähdä, miten naisten käy.

Samanaikaisesti tämän juoksukoulun aloittamisen kanssa laitoin myös ruokavalion remonttiin ja sen oleellisimpia asioita on säännölliset ruokailut tasaisin väliajoin ja riittävä veden juonti. Tähän mennessä tässä projektissa mulla on tipahtanut 4,4 kg. Lähtöpunnitus oli 6.7. jolloin kyllä oli myös turvotusta aurinkoloman jäljiltä, mutta siltikin. Tästä on hyvä jatkaa.

Ai niin, eilen myös venyttelin! Toisen kerran juoksuohjelman aikana... Juu, tiedetään. Se on vaan niin hemmetin ärsyttävää puuhaa. Koetan parantaa tapani.

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Viikot 1-3, yhteenveto: Juoksu kulkee, kävely ei


Me aloitettiin siis tämä juoksuohjelma ensimmäisen viikon perjantain kohdalta, koska sattui olemaan perjantai eikä maanantaihin malttanut odottaa. Ajateltiin silloin, että jos tuntuu seuraavalla viikolla, että liian nopeasti siirrytään eteenpäin, tehdään eka viikko vielä uudelleen. Ei kuitenkaan tuntunut, joten olemme noudattaneet ohjelmaa sellaisenaan siitä eteenpäin.

Ensimmäinen lenkki oli kamala. Oikeasti. Ei se juoksu niinkään, mutta kävelyosuus sen jälkeen tuntui hirveältä. Pohkeita repi ja joka paikkaa juili. Oli melko kuuma päiväkin ja sekin ahdisti. Ajattelin silloin, että tästä ei tule kyllä ihan yhtään mitään ja Hennakin huomasi, että melko ankeat fiilikset oli. Juoksusta olin tyytyväinen: olin oikeasti jännittänyt, että jaksaako sitä tällä kunnolla edes kahta minuuttia juosta. Sen suhteen ei ollut ongelmia.

Ohjelmaa kuitenkin jatkettiin ja ensimmäisen lenkin epätoivoiset fiilikset vaihtuivat jo seuraavalla viikolla hillittömiin onnistumisen fiiliksiin, kun ensimmäinen neljän minuutin juoksu onnistui. Me heitettiin lenkkipolulla ylävitosta ja täytyy kyllä sanoa, että tuo yhteinen fiilistely on ollut tosi tärkeää tässä. Kaikista onnistumisista, niistä pienistäkin, pitää iloita. Se motivoi ja tsemppaa eteenpäin.

2. viikon torstain lenkki on jäänyt mieleen, kun silloin piti ensimmäisen kerran tehdä juoksut peräkkäin ilman kävelyä välissä, ainoastaan pieni tauko. Meidän pieni tauko on ollut 1 minuutti. Silloin höpöttelin sen ensimmäisen juoksuosuuden suu vaahdossa kaikkia juttujani Hennalle, että en edes tajunnut kun juoksuaika meni umpeen ja meinasin hyppiä tasajalkaa onnesta, kun tajusin, että olisin jaksanut vielä jonkin aikaa ihan helposti! Jälkimmäinen juoksu oli toki tahmeampi, mutta sinnillä mentiin. Mutta tuo taktiikka, että juttelee mahdollisimman paljon kaikkea, auttoi kyllä siinä, että aika kului kuin siivillä.

Sisusta tässä on ennen kaikkea kysymys. Ohjelma on siitä mukava, että tietää tavoitteensa joka kerta, joten ei siitä periksikään helposti anna. Jos mitään aikatavoitetta ei olisi, tulisi juostua paljon vähemmän (tyyliin lyhtypylväitten väli, tiedättehän) siinä luulossa, ettei jaksa enempää. Kyllä sitä jaksaa, kun sisulla menee eteenpäin. Siitä se kunto kasvaa, ja sen on huomannut jo nyt, esimerkiksi siitä että syke on matalampi saman matkan juoksemisessa, pystyy puhumaan juoksun aikana paremmin ja palautuu nopeammin. Voi että nämä tällaiset oivallukset on tuntunut hyvältä.

Kolmannen viikon alku oli hankalaa ja juokseminen tuntui raskaalta. Meillä oli parilla lenkillä mukana lenkkiseuraa ja vauhti sen myötä ehkä hieman kiristyi. Tuo vauhti on kyllä tärkeää pitää todella hitaana, siis tosissaan sellaisena että syke ei nouse ihan pilviin, jotta jaksaa. Erään kerran meidät on ohittanut lenkkipolulla koiranulkoiluttaja kävellen – että semmoista vauhtia mennään! Mutta sillä luodaan sitä pohjaa, josta kunto voi kasvaa. Ensin kasvatetaan lenkin pituutta ja sen jälkeen vasta vauhtia, tällä taktiikalla me mennään. Ohjelmassahan tulee myöhemmin myös intervalliharjoittelua.

Kolmannella viikolla parin päivän levon jälkeen perjantain juoksu kulki taas kuin unelma, ja silloin juoksumatkakin kasvoi 5 minuuttiin. Nyt on jälleen fiilikset katossa! On tosiaan tärkeää noudattaa myös ohjelman mukaisia lepopäiviä, niillä on aivan oleellinen merkitys palautumiseen.

Kävely on ollut itselleni huomattavasti hankalampaa kuin juokseminen. Pohkeet jumittaa jo alkumetreillä ja jalat tuntuvat tosi rasittuneilta. Tämä on ollut tiedossa oleva ongelma jo usean vuoden ajan ja muutama vuosi sitten hainkin siihen apua askelklinikalta. Siellä selvisi, että en anna askeleen rullata loppuun saakka ja kävelen siltä osin ”väärin”. Yritän kiinnittää tuohon koko ajan huomiota, mutta kun on kerran opetellut jonkinlaisen kävelytyylin, sitä on hidasta muuttaa. Juostessa tuota rasitusta ei tunne, luulenpa että siinä se rullaaminen tapahtuu automaattisemmin.

Summa summarum: Hyvillä fiiliksillä mennään, kehitystä tapahtuu ja juoksumatkojen pitenemistä odotellaan jo kovasti. Se tapahtuukin tällä viikolla, kun jo perjantaina pitäisi jaksaa juosta 15 minuuttia yhtä soittoa. Apua!

Viikko 4 ja ensimmäinen päivä

Tässä harjoituksessa minusta nämä maanantait ovat parhaita! Alkaa uusi viikko ja ollaan kokoajan lähempänä loppua. Viime viikko oli kummankin meidän osalta vaikea. Juoksu ei tuntunut luistavan milläänlailla ja epätoivo iski kun neljä minuuttia juoksua tuntui tunnin urakalta. Oltiin molemman sitä mieltä että millään me ei voitaisi onnistua perjantain viiden minuutinjuoksusta, varsinkin kun olimme keskiviikon ja torstain lomareissulla Tallinassa. Syystä tai toisesta  (me tietty uskomme, että tankkaus reissumme aikana vaikutti tähän) perjantain juoksut sujui paremmin kuin mitä ikinä oltais voitu uskoa.

Ensimmäisen viiden minuutin juoksun jälkeen oli olotila, että tätä olisi voinut vielä jaksaa. Tietty meidän juoksuvauhti ei ole mitään päätä huimaavaa, lähinnä hölkkäämme ja toisen viiden minuutin kohdalla koimmekin ongelman, kun kävelijä koiran kanssa meni meistä edelle. Ongelma tulikin, kun koira koki juoksumme kauhean mielenkiintoiseksi eikä olisi halunnut mennä meidän edelle. Niinpä meidän piti kiristää tahtia ja mennä niistä edelle. Sykkeethän siinä nousi kattoon ja puhki oltiin. Kuitenkin viiden minuutin päästä voitiin heittää yläfemmat (siitä on tullut meillä pieni tapa kun onnistutaan) samalla kuin puuskutettiin. Pitkästä aikaa jäi mahtava olotila lenkin jälkeen!

Tämä viikko on myös siinä mielessä erilainen, että Saijalla on loppunut kesäloma joten meidän aamulenkit ei enää onnistu. Illemmalla olemme viisaampia, kuinka hyvin sujuu lenkki työpäivän jälkeen. Tämän päivän harjoitus (kävele 2 min, juokse 5 min, tauko, juokse 5 min ja kävele 2 min) ei kuitenkaan jännitä niin paljon kuin viime viikolla. Lenkkaritkin tuntuvat viikko viikolta paremmilta eikä ne tee enää rakkuloita, joten mikäpäs tässä juostessa!

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Tossua toisen eteen

Ajatus juoksuohjelman aloittamisesta lähti muhimaan noin kuukausi sitten punaviinilasin ääressä. Silloin sovittiin, että juoksuohjelma aloitetaan kesälomareissun jälkeen 6.7. Se oli perjantai, joten aloitimme ensimmäisen viikon perjantain kohdalta. Oikaisimme siis muutaman päivän, mutta emme malttaneet odottaa maanantaihin emmekä toisaalta halunnut aloittaa perjantaina maanantain kohdalta.

Nyt takana on ohjelman kolmas viikko ja äsken kävelylenkillä tuli ajatus siitä, että jospa tästä projektista pitäisi myös blogia. Me emme itse ole löytäneet blogia, jossa tämä ohjelma olisi vedetty loppuun saakka, joten homma on tehtävä itse.

Tarkoituksena on juosta kymmenen kilometrin lenkki 15.9. Se on sattumoisin myös Saijan 30-vuotissyntymäpäivän aatto ja tästä muodostui toinen kuningasidea. Saija kutsui perinteisten synttäribileiden sijaan koolle ryhmälenkin, johon on kutsunut kaikki ystävänsä mukaan juoksemaan tuon 10 kilometriä. Ihmiset ovat ottaneet idean vastaan erittäin positiivisesti ja lenkille on ilmoittautunut parikymmentä ihmistä.

Tässä vaiheessa tuo kympin lenkki tuntuu aika kaukaiselta. Me olemme tunnollisesti vetäneet ohjelman mukaisia lenkkejä läpi ja tällä hetkellä juoksumatka on 5 minuuttia. Ei siis järin paljon, kun miettii tavoitetta, mutta aika paljon enemmän kuin 2 minuuttia, jolla lähdettiin liikenteeseen. Liikunnallista taustaa meillä ei juurikaan ole, joten tuo 5 minuuttiakin on melkoinen saavutus.

Blogissa tullaan kertomaan niistä onnistumisen fiiliksistä, joita lenkillä koetaan, mutta myös varmasti vuodattamaan hikeä ja kyyneleitäkin, kun pohkeet on liian jumissa eikä juoksu kulje. Kaikki kerrotaan sellaisena kuin ne koetaan, mutta toivon mukaan tämä blogi tsemppaisi myös muita liikkeelle. Blogin tarkoituksena on tukea ja tsempata myös meitä itseämme mahdottomalta tuntuvassa tehtävässä. Lähtötaso on todellakin aika lailla nolla, vyötäröllä on ylimääräistä vaikka muille jakaa eikä elämäntavat ole olleet kaikkein terveellisimmät muutoinkaan. Jos me onnistumme tässä, kuka tahansa onnistuu.

Tervetuloa mukaan, nyt on juoksuaika!