maanantai 30. heinäkuuta 2012

Ukkonen paukkuu ja keho sanoo pulipuli


Tosissaan kropassa tuntuu vielä viikonlopun huonot tavat. Jalat tuntui olevan molemmilla kuin puupönikät ja todella raskaat. Tänään tuo ilmakin on ollut ärsyttävän nihkee ja nyt kun lopetettiin lenkki, niin alkoikin ukkonen paukkumaan.

Eli tosiaan, vaikka tämän päivän lenkkiä pelättiin paljon, se on nyt suoritettu! Oltiin parikin kertaa juoksun aikana luovuttaa, mutta aina aateltiin, että "ihan vähän vielä, edes puoli minuuttia". Ja kohta kello näyttikin että minuutti enää, joten se mentiin sinnillä. Puuskutettiin ku pienet possut ja siltä varmasti näytettiinkin kun oltiin niin hikisiäkin. 

Parasta tässä on se, että meitä on kaksi tätä projektia hoitamassa. Jos olisin yksin, olisi ollut todennäköistä, että tän päivän lenkki ois jääny hoitamatta tai vaihtoehtoisesti olisin juossut kaksi minuuttia ja kääntynyt kotiin. Eipä sitä toisen kanssa kehtaa luovuttaa, vaikka se onkin oma sisko. Siitä vaan saisi kuittia niin paljon, että parempi vaan panna sitä tossua toisen eteen!

Hyvä fiilis kuitenkin lenkistä, kyllä nyt on ihana käpertyä sohvalle ja alkaa katsomaan suurinta pudottajaa.

Viikko 4, yhteenveto: Askel kevenee, matka pitenee


Viime viikko oli hyvä viikko, kehitystä tapahtui isoin harppauksin. Viiden minuutin juoksumatka kasvoi lopulta perjantaina 15 minuutiksi. Se oli ensimmäinen kolmesta välitavoitteesta ennen 10 kilometrin jättipottia, ja sen kunniaksi suunnittelen nyt itseni palkitsemista jollain tavoin. Ehkä se on jalkahoito tai hieronta tai muu vastaava hemmottelu.

Viime viikko oli ohjelmassa käänteentekevä myös siinä mielessä, että silloin tehtiin viimeiset pysähdys- tai kävelytauot lenkillä. Tästä eteenpäin lenkit ovat yhtämittaista juoksua, matkan pituus vaihtelee, mutta enää tästä ei takaisin ole paluuta – nyt alkaa todellinen harjoittelu ensin viiden ja sitten kymmenen kilometrin kestävyysjuoksuun.

Juoksu kulki itselläni viime viikolla kaikilla lenkeillä hyvin, Hennalla oli yhtenä päivänä todella raskaat jalat johtuen ilmeisesti saman aamun salitreenistä. Mun jalkojen suhteen tapahtui huikea parannus alkuviikosta kun venyttelin ne kunnolla – tai oikeastaan siihen päälle vielä mieheni venytteli ne sillä tavoin, miten itse en edes pysty. Sen jälkeen kävelynkään kanssa ei ole ollut sellaisia ongelmia kuin vielä viime viikolla.

Mahtava viikko huipentui lenkkeilyvapaaseen viikonloppuun Qstock-festareilla. Nyt toki tuntee juhlineensa ja hieman jännittää tämän päivän juoksulenkki jo valmiiksi. Eilen ei siis kävelylenkkiä tullut tehtyä vaikka vapaamuotoinen sellainen ohjelmassa olikin – katson kuitenkin sen tulleen kuitatuksi edestakaisine kävelymatkoineen festarialueelle sekä kahden päivän tiukalla jorailulla.

Viikonlopun juhlista huolimatta vaaka kertoi myös tänä aamuna hyviä uutisia. Kokonaispudotus nyt 5,4 kg, hurraa! Kolmasosa ohjelmasta takana, ja täällä lähdetään reippain mielin uuteen viikkoon!

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Ensimmäinen tulikoe


Ensimmäinen tavoite saavutettu! Me oikeasti juostiin äskettäin 15 minuuttia yhteen putkeen, eikä edes kuoltu! Nyt on niin voittajafiilikset, että ei mitään järkeä - oikeasti kolmessa viikossa rapakunto kohentunut varttitunnin juoksukuntoon!

Joku voi nyt miettiä siellä että vartti, pöh, se oo paljo mitään, mutta sepä ei tätä iloa latista. Vartti on ihan saakelisti enemmän kuin 2 minuuttia, josta on lähdetty liikkeelle ja jonka juokseminen ensimmäisellä harjoituskerralla jännitti. Tämä juoksuohjelma on aivan mainio, tässä kehittyy aika rivakasti, mutta eteneminen on silti maltillista: esimerkiksi 4 minuutin juoksuja tehtiin lähes kaksi viikkoa ennen kuin juoksuaika kasvoi.

Meidän juoksuvauhti on todella maltillinen, alle seitsemän kilometriä tunnissa. Elätän toiveita, että se tämän ohjelman aikana kehittyy, sillä muuten 10 kilometrin juoksusta tulee ajallisesti pitkä kuin nälkävuosi. Mutta toistaiseksi me juostaan minuutteja, ei kilometrejä eikä vauhtia, joten noihin asioihin kiinnitetään huomiota sitten myöhemmin. Tänään juoksumatka tuossa 15 minuutin aikana oli himpun alle 1,7 km.

Mulla ei ole mitään hajua, milloin olisin viimeksi juossut tuollaisen matkan. Aikuisiällä en varmasti koskaan. Kouluajoilta muistan ainakin 1500 metrin juoksuja, ja joskus varhaisteininä juoksin naisten kympillä äitin kanssa pari viimeistä kilometriä. Eli harvassa ne kerrat on ja tämä on pisimpiä koskaan juoksemiani matkoja ja sen vuoksi tähtihetki tässä ja nyt.

Nyt on kyllä aivan huippufiilikset vaihtaa vapaalle ja lähteä Qstockiin jammailemaan!

torstai 26. heinäkuuta 2012

Töitä, vaatekriisiä, Qstockia ja ai niin sitä lenkkeilyä!

Oltiin taas päätetty, että töitten jälkeen lähdetään lenkkeilemään. Minulla oli mieli huomattavasti parempi kuin tiistaina, jolloin olin jo ihan valmiina heittämään lenkkarit nurkkaan ja kävelemään lähimmälle jäätelötiskille. No, pakko myöntää, että jäätelötiskille kyllä kävelinkin ja siitä sitten varmaan piristyinkin.

Tämän päivän lenkki meni aivan mielettömän hyvin! Ensimmäisen seitsemän minuutin aikana me suunniteltiin vain mun työtulevaisuutta ja jossain vaiheessa Saijalle sanoinkin, että enää 2 min 20 sekunttia. Saija oli aivan ihmeissään ja tarkasti jopa omasta kellostaan. Kyllä vaan, olo oli sellainen, että hyvin  luistaa ja antaapa sitten luistaa.Tietty jälkimmäinen seitsemän minuuttia oli vähän vaikeampaa ja kun juoksua oli vielä 3 minuuttia jäljellä, molemmat katsoi kelloa noin 15 sekunnin välein ajatelleen, että LOPU JO!

Lenkki tuli kuitenkin tehtyä loppuun asti ja sitten päästiinkiin heittää yläfemmat ja kääntymään ja kävelemään kotiin. Kotimatkalla oli taas mukava analysoida oman kropan muutoksia ja sitä, kuinka nopeasti kunto kasvaa. Syke laskee tosi nopeaa alas ja puhuminen juoksemisen ohella on nykyään aika helppoa. Saijakin on oppinut hengittämään rauhallisemmin ja tämä auttaa suoraan jaksamiseen. Pohkeetkaan sillä ei enää jumita niin pahasti kuin alussa. Itsehän ihailin omaa kroppaani eilen aamulla ja huomasin pienen pieniä muutoksia. Juokseminen onkin siinä mielessä huippulaji, että parin viikon treenin jälkeen reidet sekä takapuoli on ihan eri planeetalta kuin alussa! Motivaatio pysyy korkealla ja jaksaa suorittaa loppuun asti.

Huomenna meillä onkin koetin kivi, kun pitää mennä 15 minuuttia yhteenpötköön. Aivan, tässä oli nyt harjoituksen välikävelyt sekä lepohetket. Nyt painetaan vain juoksulla. Huomenna molemmat tekee vähän lyhemmän työpäivän ja lähdetään heti päivällä lenkille. Sen jälkeen alkaakin laittautuminen Qstockia varten. Onneksi ohjelmassa onkin nyt vapaa viikonloppu, joten voidaan ihan rennosti ottaa.

Uskomaton juttu kävi myös äsken, kun Saijan kanssa käytiin vaatekriisiä helpottamassa ostamalla minulle uudet tennarit ja Saijalle uusi pusero: me nähtiin Michael Monroe Anttilassa! Mä Saijaa tökin, että kato kuka ja Saija oli jo ihan että mennään hakeen nimmarit! Ei kuitenkaan kehdattu mennä, kun siihen oli jo menny kaksi 5-vuotiasta hakemaan ja pyytämään kuvaakin. Niinpä me tyydyttiin vaan vilkuilemaan  sitä ja yritettiin tosi pätevän näköisenä katsella miesten lompakkoja. Eli kaikinpuolin hauska ja tuloksekas kauppareissu!

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Liike lähtee varpaista, pinkkiä lakkaa siis!


Voin kertoa, että ohjelmaa on noudatettu - tänäänkin. Heti töiden jälkeen menin Hennan uskomattomaan salonkiin hoitamaan kynnet kuntoon sormista ja varpaista, ja samalla sain pienimuotoisen jalkahoidonkin. Siihen meinaa joka kerta nukahtaa! Täytyy sanoa, että pieni jalkahoito tuli kyllä tarpeeseenkin, kyllä näissä jaloissa hoidettavaa on. Mutta nätit pinkit kynnet tuli sormiin ja varpaisiin!

Päivän selviytymistarinaksi muodostui pyöräily kauppaan ja kotiin kaatosateessa, t-paidassa. Olin kuin uitettu koira, kun kotiin pääsin, ja paleli niin hitosti. Olipa onni, ettei oltu juuri silloin juoksulenkillä. Olisi voinut vähän tappaa tunnelmaa läähättää läpimärkänä - eikä edes hiestä, niin kuin tavallisesti.


Näillä jaloilla juostaan huomenna 7 minuuttia kahteen kertaan. Matka pitenee, pidot paranee, ja lopullinen tavoite on päivä päivältä lähempänä!

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Jalat on ku betoniporsaat, mutta onneksi vain toisella!



Puh, olipahan juoksut! Minulla jalat on ihan hillittömän jumissa, syynä maanantainen salitreeni. Kenen idea oli nostaa painoja?! Ai niin, ihan mun oma, kuin myös se ettei minun tarvitse venytellä, koskaan! Saija olikin tässä asiassa paljon järkevämpi ja hänellä sujuikin juoksu oikein hyvin. Puolen minuutin tauko juoksujen välissä oli tosi vähän. Sykkeet ei kerennyt kunnolla laskea kun taas piti mennä.

Vaikka minulla jäikin juoksusta tänään vähän huono mieli, niin tiedän kuitenkin, että jos tänään olisi pitänyt juosta esim. 7 minuuttia, olisi se mennyt. Kesken ei mitään jätetä ja sisulla mennään loppuun asti. Mutta kylläpä tekee myös ihanaa ajatella että huomenna on vapaapäivä, jolloin keskitytään vaan lepäilemään torstain juoksuja varten.

Jotenka huomenna kun reippaana tyttönä astelen aamulla salille, empä aio edes vilkaista jalkatreenilaitteisiin. Kyllä nyt keskitytään vaan juoksemiseen, venyttelemiseen ja tietty, joka naisen painajaiseen, allien treenamiseen!

4. viikko, maanantai: uusi rytmi



Ensimmäinen työpäivä takana kesäloman jälkeen ja juoksuharjoittelun siirto illalle. Lähdettiin lenkille heti mun töiden jälkeen, ja valittelin jo kävellessä että vatsa tuntuu oudolta, niin kuin olisi turvoksissa. Eipä siitä sen enempää haittaa ollut kuitenkaan.

Viiden minuutin juoksu sujui ihan hyvin, ei sen kanssa ongelmia ollut. Sitten minuutin tauko, käännös ja uudet viisi minuuttia. Paluumatkan juoksu oli huomattavasti raskaampi, se on aina. Nyt kuitenkin tuntui viimeisillä metreillä, että ei enää metriäkään. Jotenkin minusta tuntuu, että mun olisi helpompi juosta ilman sitä taukoa välissä. Mutta ne tauot ovatkin pian taakse jäänyttä elämää, ja sittenpä nähdään, miten suu pannaan kun pitääkin ravata yhtä soittoa.

Fiilikset edelleen hyvät, joskin mieltä askarruttaa paljon perjantaina koittava 15 minuutin yhtäjaksoinen juoksu. Kauhunsekaiset, mutta odottavat tunnelmat. Eihän se paljoa ole, mutta tällä juoksutaustalla oikeasti mieletön saavutus. Olen myös jakanut tämän juoksuohjelman itselleni neljään tavoitteeseen ja tuo on niistä ensimmäinen. Saapa nähdä, miten naisten käy.

Samanaikaisesti tämän juoksukoulun aloittamisen kanssa laitoin myös ruokavalion remonttiin ja sen oleellisimpia asioita on säännölliset ruokailut tasaisin väliajoin ja riittävä veden juonti. Tähän mennessä tässä projektissa mulla on tipahtanut 4,4 kg. Lähtöpunnitus oli 6.7. jolloin kyllä oli myös turvotusta aurinkoloman jäljiltä, mutta siltikin. Tästä on hyvä jatkaa.

Ai niin, eilen myös venyttelin! Toisen kerran juoksuohjelman aikana... Juu, tiedetään. Se on vaan niin hemmetin ärsyttävää puuhaa. Koetan parantaa tapani.

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Viikot 1-3, yhteenveto: Juoksu kulkee, kävely ei


Me aloitettiin siis tämä juoksuohjelma ensimmäisen viikon perjantain kohdalta, koska sattui olemaan perjantai eikä maanantaihin malttanut odottaa. Ajateltiin silloin, että jos tuntuu seuraavalla viikolla, että liian nopeasti siirrytään eteenpäin, tehdään eka viikko vielä uudelleen. Ei kuitenkaan tuntunut, joten olemme noudattaneet ohjelmaa sellaisenaan siitä eteenpäin.

Ensimmäinen lenkki oli kamala. Oikeasti. Ei se juoksu niinkään, mutta kävelyosuus sen jälkeen tuntui hirveältä. Pohkeita repi ja joka paikkaa juili. Oli melko kuuma päiväkin ja sekin ahdisti. Ajattelin silloin, että tästä ei tule kyllä ihan yhtään mitään ja Hennakin huomasi, että melko ankeat fiilikset oli. Juoksusta olin tyytyväinen: olin oikeasti jännittänyt, että jaksaako sitä tällä kunnolla edes kahta minuuttia juosta. Sen suhteen ei ollut ongelmia.

Ohjelmaa kuitenkin jatkettiin ja ensimmäisen lenkin epätoivoiset fiilikset vaihtuivat jo seuraavalla viikolla hillittömiin onnistumisen fiiliksiin, kun ensimmäinen neljän minuutin juoksu onnistui. Me heitettiin lenkkipolulla ylävitosta ja täytyy kyllä sanoa, että tuo yhteinen fiilistely on ollut tosi tärkeää tässä. Kaikista onnistumisista, niistä pienistäkin, pitää iloita. Se motivoi ja tsemppaa eteenpäin.

2. viikon torstain lenkki on jäänyt mieleen, kun silloin piti ensimmäisen kerran tehdä juoksut peräkkäin ilman kävelyä välissä, ainoastaan pieni tauko. Meidän pieni tauko on ollut 1 minuutti. Silloin höpöttelin sen ensimmäisen juoksuosuuden suu vaahdossa kaikkia juttujani Hennalle, että en edes tajunnut kun juoksuaika meni umpeen ja meinasin hyppiä tasajalkaa onnesta, kun tajusin, että olisin jaksanut vielä jonkin aikaa ihan helposti! Jälkimmäinen juoksu oli toki tahmeampi, mutta sinnillä mentiin. Mutta tuo taktiikka, että juttelee mahdollisimman paljon kaikkea, auttoi kyllä siinä, että aika kului kuin siivillä.

Sisusta tässä on ennen kaikkea kysymys. Ohjelma on siitä mukava, että tietää tavoitteensa joka kerta, joten ei siitä periksikään helposti anna. Jos mitään aikatavoitetta ei olisi, tulisi juostua paljon vähemmän (tyyliin lyhtypylväitten väli, tiedättehän) siinä luulossa, ettei jaksa enempää. Kyllä sitä jaksaa, kun sisulla menee eteenpäin. Siitä se kunto kasvaa, ja sen on huomannut jo nyt, esimerkiksi siitä että syke on matalampi saman matkan juoksemisessa, pystyy puhumaan juoksun aikana paremmin ja palautuu nopeammin. Voi että nämä tällaiset oivallukset on tuntunut hyvältä.

Kolmannen viikon alku oli hankalaa ja juokseminen tuntui raskaalta. Meillä oli parilla lenkillä mukana lenkkiseuraa ja vauhti sen myötä ehkä hieman kiristyi. Tuo vauhti on kyllä tärkeää pitää todella hitaana, siis tosissaan sellaisena että syke ei nouse ihan pilviin, jotta jaksaa. Erään kerran meidät on ohittanut lenkkipolulla koiranulkoiluttaja kävellen – että semmoista vauhtia mennään! Mutta sillä luodaan sitä pohjaa, josta kunto voi kasvaa. Ensin kasvatetaan lenkin pituutta ja sen jälkeen vasta vauhtia, tällä taktiikalla me mennään. Ohjelmassahan tulee myöhemmin myös intervalliharjoittelua.

Kolmannella viikolla parin päivän levon jälkeen perjantain juoksu kulki taas kuin unelma, ja silloin juoksumatkakin kasvoi 5 minuuttiin. Nyt on jälleen fiilikset katossa! On tosiaan tärkeää noudattaa myös ohjelman mukaisia lepopäiviä, niillä on aivan oleellinen merkitys palautumiseen.

Kävely on ollut itselleni huomattavasti hankalampaa kuin juokseminen. Pohkeet jumittaa jo alkumetreillä ja jalat tuntuvat tosi rasittuneilta. Tämä on ollut tiedossa oleva ongelma jo usean vuoden ajan ja muutama vuosi sitten hainkin siihen apua askelklinikalta. Siellä selvisi, että en anna askeleen rullata loppuun saakka ja kävelen siltä osin ”väärin”. Yritän kiinnittää tuohon koko ajan huomiota, mutta kun on kerran opetellut jonkinlaisen kävelytyylin, sitä on hidasta muuttaa. Juostessa tuota rasitusta ei tunne, luulenpa että siinä se rullaaminen tapahtuu automaattisemmin.

Summa summarum: Hyvillä fiiliksillä mennään, kehitystä tapahtuu ja juoksumatkojen pitenemistä odotellaan jo kovasti. Se tapahtuukin tällä viikolla, kun jo perjantaina pitäisi jaksaa juosta 15 minuuttia yhtä soittoa. Apua!

Viikko 4 ja ensimmäinen päivä

Tässä harjoituksessa minusta nämä maanantait ovat parhaita! Alkaa uusi viikko ja ollaan kokoajan lähempänä loppua. Viime viikko oli kummankin meidän osalta vaikea. Juoksu ei tuntunut luistavan milläänlailla ja epätoivo iski kun neljä minuuttia juoksua tuntui tunnin urakalta. Oltiin molemman sitä mieltä että millään me ei voitaisi onnistua perjantain viiden minuutinjuoksusta, varsinkin kun olimme keskiviikon ja torstain lomareissulla Tallinassa. Syystä tai toisesta  (me tietty uskomme, että tankkaus reissumme aikana vaikutti tähän) perjantain juoksut sujui paremmin kuin mitä ikinä oltais voitu uskoa.

Ensimmäisen viiden minuutin juoksun jälkeen oli olotila, että tätä olisi voinut vielä jaksaa. Tietty meidän juoksuvauhti ei ole mitään päätä huimaavaa, lähinnä hölkkäämme ja toisen viiden minuutin kohdalla koimmekin ongelman, kun kävelijä koiran kanssa meni meistä edelle. Ongelma tulikin, kun koira koki juoksumme kauhean mielenkiintoiseksi eikä olisi halunnut mennä meidän edelle. Niinpä meidän piti kiristää tahtia ja mennä niistä edelle. Sykkeethän siinä nousi kattoon ja puhki oltiin. Kuitenkin viiden minuutin päästä voitiin heittää yläfemmat (siitä on tullut meillä pieni tapa kun onnistutaan) samalla kuin puuskutettiin. Pitkästä aikaa jäi mahtava olotila lenkin jälkeen!

Tämä viikko on myös siinä mielessä erilainen, että Saijalla on loppunut kesäloma joten meidän aamulenkit ei enää onnistu. Illemmalla olemme viisaampia, kuinka hyvin sujuu lenkki työpäivän jälkeen. Tämän päivän harjoitus (kävele 2 min, juokse 5 min, tauko, juokse 5 min ja kävele 2 min) ei kuitenkaan jännitä niin paljon kuin viime viikolla. Lenkkaritkin tuntuvat viikko viikolta paremmilta eikä ne tee enää rakkuloita, joten mikäpäs tässä juostessa!

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Tossua toisen eteen

Ajatus juoksuohjelman aloittamisesta lähti muhimaan noin kuukausi sitten punaviinilasin ääressä. Silloin sovittiin, että juoksuohjelma aloitetaan kesälomareissun jälkeen 6.7. Se oli perjantai, joten aloitimme ensimmäisen viikon perjantain kohdalta. Oikaisimme siis muutaman päivän, mutta emme malttaneet odottaa maanantaihin emmekä toisaalta halunnut aloittaa perjantaina maanantain kohdalta.

Nyt takana on ohjelman kolmas viikko ja äsken kävelylenkillä tuli ajatus siitä, että jospa tästä projektista pitäisi myös blogia. Me emme itse ole löytäneet blogia, jossa tämä ohjelma olisi vedetty loppuun saakka, joten homma on tehtävä itse.

Tarkoituksena on juosta kymmenen kilometrin lenkki 15.9. Se on sattumoisin myös Saijan 30-vuotissyntymäpäivän aatto ja tästä muodostui toinen kuningasidea. Saija kutsui perinteisten synttäribileiden sijaan koolle ryhmälenkin, johon on kutsunut kaikki ystävänsä mukaan juoksemaan tuon 10 kilometriä. Ihmiset ovat ottaneet idean vastaan erittäin positiivisesti ja lenkille on ilmoittautunut parikymmentä ihmistä.

Tässä vaiheessa tuo kympin lenkki tuntuu aika kaukaiselta. Me olemme tunnollisesti vetäneet ohjelman mukaisia lenkkejä läpi ja tällä hetkellä juoksumatka on 5 minuuttia. Ei siis järin paljon, kun miettii tavoitetta, mutta aika paljon enemmän kuin 2 minuuttia, jolla lähdettiin liikenteeseen. Liikunnallista taustaa meillä ei juurikaan ole, joten tuo 5 minuuttiakin on melkoinen saavutus.

Blogissa tullaan kertomaan niistä onnistumisen fiiliksistä, joita lenkillä koetaan, mutta myös varmasti vuodattamaan hikeä ja kyyneleitäkin, kun pohkeet on liian jumissa eikä juoksu kulje. Kaikki kerrotaan sellaisena kuin ne koetaan, mutta toivon mukaan tämä blogi tsemppaisi myös muita liikkeelle. Blogin tarkoituksena on tukea ja tsempata myös meitä itseämme mahdottomalta tuntuvassa tehtävässä. Lähtötaso on todellakin aika lailla nolla, vyötäröllä on ylimääräistä vaikka muille jakaa eikä elämäntavat ole olleet kaikkein terveellisimmät muutoinkaan. Jos me onnistumme tässä, kuka tahansa onnistuu.

Tervetuloa mukaan, nyt on juoksuaika!