perjantai 31. elokuuta 2012

Juokseminen on kivaa sillonku se ON kivaa!

Voi että on voittaja fiilis! Käytiin justiin Saijan ja sen miehen kanssa iltalenkki, tavoitteena meillä oli toistaa tiistain epäonnistunut lenkki, eli juokse 5 km + 10 min. Ja niinhän me juostiin!

Oli kerta kaikkiaan onnistunut lenkki. Syynä varmasti myös se, että pidettiin vauhti alussa todella tasaisen hitaisena, mulla pohkeet oli ihan jumissa kunnes päästiin 2 kilometrin ohi. Sen jälkeen oli pelkkää juhlaa loppumatka. Loppujen lopuksi me juostiin noin 59 minuuttia, pari minuuttia extraa ja matkaa kertyi 6,5 km.

Voin kertoa että surkean viikon ja vielä surkeamman perjantai työpäivän jälkeen tuntuu aivan mahtavalta! Toisaalta vähän mietityttää kun me ei nyt säntillisesti noudateta ohjelmaa, mutta edelleen sama lopputulos, kahden viikon päästä odottaa 10 kilometriä IIK :) Mutta toisaalta, jos jonain päivänä yksinkertaisesti juoksu ei kulje, niin minkä sillä voi. Joskus 5 kilometrin lenkki vaan jää 2,5 kilometriin ja toisinaan näköjään juostaan vähän enemmän.

Nyt onkin mahtava fiilis syödä vähän jäätelöä ja viettää ilta bb:n parissa katsellen Joukoa <3, mun tulevaa aviomiestä :).

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Jaksoin sittenkin

Kolkuttavan omatunnon kanssa on hankala elää. Kahdeksan jälkeen mun oli lopulta pakko laittaa lenkkarit jalkaan ja lähteä sinne kävelylle, vaikka edelleen otti kupoliin koko touhu. Napit korvilla Sea FM:ää kuunnellen lenkki venähti 45 minuutin mittaiseksi. Oli vapauttaa kävellä ihan vain huvin vuoksi ilman sykemittaria tai Sports Trackeriä, ja huomaamatta tuli käveltyä reippaasti ja pidempään kuin oli tarkoitus.

Nyt suihkun jälkeen on tyytyväinen olo. Onneksi lähdin.

Saletisti ei natsaa

Nyt täytyy sanoa, että on tullut joku väsykausi ja motivaation puute. Ei kerta kaikkiaan nappaa yhtään! Tässähän ollaan aika loppusuoralla koko projektissa, eikä nyt auttaisi todellakaan väsähtää, mutta nyt on annettava hieman löysää itselle. Ei väkisin mistään mitään tuu.

En tiedä, nyt on meneillään töissä kiireinen aika ja se varmasti heijastuu tähänkin, mutta ei selityksiä. Vaikeina aikoina se itsekuri ja tahdonvoima punnitaan.

Viime viikonloppu meni vielä oikein hyvin. Perjantain lenkin tein siis mieheni kanssa kun Henna oli sairaana, ja se sujui vimpan päälle hyvin. Sunnuntaina 20 minuutin lenkki uusissa maisemissa oli sen sijaan jo tahmeaa, mutta sen päälle puolentoista tunnin käveleskely teki nannaa. Hennahan näistä kirjoittikin jo.

Maanantaina oli vapaapäivä; ohje kehotti rentoumaan esimerkiksi television ääressä. Sitäpä olikin helppo noudattaa, kun Big Brother alkoi kaksneliseiskassa. Siinähän se meni ilta tutustuessa uusiin kämppiksiin :)

Eilen oli sitten ohjelmassa tämä 5 km + 5 min + 5 min. Mehän lähdettiin kokeilemaan mun ehdotuksesta kokonaan uutta lenkkireittiä, jossa on kyllä makiat maisemat - ajatuksena oli testata, voisiko se olla se lenkki, joka juostaan 15.9. No ei ole! Oikeasti, se oli niin haastava ja v-mäinen loivan ylämäen reitti, että me oltiin jo parinkymmenen minuutin jälkeen ihan piipussa. Leikki jäi siihen, ja voi että harmitti. Reilu pari kilometriä tuli matkaa.

Mua jäi kaivelemaan tuo epäonnistuminen ihan tosissaan ja suuntasin illalla vielä uudelle lenkille. Juoksin reilu 3 kilometriä ja edelleen tuntui raskaalta joka askel. Syke oli taas ihan tapissa eikä se siitä laskenut. Tuntuu, että tässä on tapahtunut joku ihmeellinen taantuma tässä koko harjoittelussa!

Tänään olisi puolen tunnin kävely, mutta mä en jaksa liikahtaa mihinkään. Tein pitkän työpäivän ja sen päälle vielä kotona siivousta, pyykkäystä ja ruuanlaittoa ja nyt mua ei nappaa mikään muu kuin sohva, uunituore Image ja BB 247. Ehkä mä kävelen huomenna. Kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu.

maanantai 27. elokuuta 2012

Viikonlopun tiivistelmää

Kerrotaanpa hieman viikonlopusta: mulla teki koko perjantain mieli mennä baariin, mä olin töissä puhunut koko viikon, miten mun elämässä ei tapahdu mitään ja olin aivan varma että kunnon baari-ilta tekisi siihen muutoksen. Olinkin jo suunnitellut perjantain valmiiksi. Eka töihin, töistä pois, ruoka, lenkki ja sitten hilipatihei rimpsalle. Mutta miten kävi! Sain ihan omasta ruuastani jonkin ihme pöpön ja mun perjantai meni vessanpönttöä halaillessa. En siis päässyt lenkille enkä sinne baariin!

Saija kävi sitten miehensä kanssa juoksemassa perjantain juoksut ja niillä olikin sujunut tosi hyvin. Saija varmasti kirjoittaa kohta viime viikosta tiivistelmää. Mä sitten lauantaina päätin käydä kokeilemassa juoksua, kun kaurapuurot pysyi hyvin sisällä ja olo oli hyvä. Mutta arvaatkaapa oliko mulla yhtään energiaa? No eipä ollut! Juoksin semmoiset 2 kilometriä ja sitten oli pakko vaihtaa kävelyksi. Teinkin loppulenkin niin että kävelin aina minuutin ja juoksin minuutin. Tällaista treeniä oli siis loput 2 kilometriä.

Lauantaina innostuttiin Saija kanssa shoppailemaan, ihan siis ruokakauppaan oltiin menossa, mutta mukaan tarttui minulle uudet juoksuhousut ja Saijalle juoksutakki. Ja vihdoin viimein sain ostetuksi myös vyölaukun, josta olen haaveillut tämän meidän projektin alkuviikoista asti. Mä en ymmärrä mihin ihmiset laittaa lenkille lähtiessään puhelimen (joka mittaa matkaa), avaimet ja juomapullon. Mun housuissa ei ainakaan ole yhtään taskua johon saisi mitään..

Sunnuntaina meillä oli vuorossa 20 minuutin rento juoksu. Lähdettiin kokeilemaan uutta reittiä ja sehän oli loivaa ylämäkeä koko matka! Hymyt meinas hyytyä naisilla, mutta matkaa kertyi 20 minuutille 2,49 km. Meillä siis koko ajan vauhti nousee, nytkin keskinopeus oli 7,2 km/h. Juoksun jälkeen ajateltiin kokeilla Tuirassa olevaa kuntoilupuistoa. Voi että oli hauska paikka. Huomattiin myös siinä ahertaessa, että meidän kroppa on ihan epätasapainossa. Eli jalkaliikkeet ei tuntuneet juuri missää, kun painona on oma keho mutta voi elläin niitä käsilaitteita! Tuonne puistoon pitää kyllä mennä joskus uudestaankin.

Tehtiin puistokuntoilun jälkeen vielä aika pitkä kävelylenkki, kummallakaan ei ollut kiire mihinkään ja oli aivan mahottoman ihana ilma. Niinpä askeleet kävi Tuiran padolle, jossa oli vielä veden juoksutukset päällä. Oli aika huimat maisemat kun katteli ylhäältä päin. Saija sitten innoistuikin enemmän siihen kuvaamispuoleen kuin reippaaseen kävelyyn, joten loppumatka oltiin ihan sunnuntaikävelyllä. Matka jatkui ainolanpuistoon, jossa oli kahvila auki. Niin tosiaan,sinne mun ihanaan uuteen, mahottoman käytännölliseen, vyölaukkuun ei mahdu mun puhelimen lisäksi juomapulloa! Kova oli meidän veden tarve, joten käytiin mun varaamilla "tupakkarahoilla" ostamassa vettä sekä pullaa (OHO, hys hys :) ).

Kaiken kaikkiaan hyvä viikonloppu vaikka perjantaina olikin tunne, että hitto vie mitä meininkiä, kun ihminen vaan juoksee ja sitten kun se päättää lähteä etsimään elämänsä miehen Oulun yöelämästä, se päätyykin oksentamaan! Tänään kuitenkin ihanaakin ihanempi lepopäivä ja kauan odotettu BB:kin alkaa :).

torstai 23. elokuuta 2012

Intervalliharjoitusta ja inhoa autoilijoihin

Eilen oli vuorossa tällaista intervalliharjoitusta. Minulla sujui aika hyvin, jotain on selkeästi tapahtunut sunnuntailenkin jälkeen. Alussa mun syke oli todella alhainen, tuollainen 130 se ei ole vielä kertaakaan ollut meidän lenkeillä. Oli aika hauskaa välillä juosta nopeampaakin, siinä alkoi olla taas ihan juoksemisen makua. Ajatusta kuitenkin helpotti, että tiesi sen kestävän vain yhden minuutin ajan. Saijalla oli välillä vähän vaikeampaa, varsinkin noissa nopeissä pyrähdyksissä. Jalat ois jaksanut, mutta muu kroppa ei.

Kokonaisuudessaan lenkillä mentiin 2,41 km ja keskinopeus oli 7,0 km/h. Maksiminopeus on minulla ollu eilen 9,9 km/h mikä tuntuu aika hyvälle. Ihan semmoista nopeutta en tavoittele kympin lenkille, minullehan riittäisi se 7-8 km/tunnissa nopeuskin.

Asia mikä minua ja Saijaa on jo pitempään ärsyttänyt, kun kaupungissa asutaa ja välillä joudutaan autojen seassa juoksemaan, niin ne saakelin autot! Tai ne kuskit paremminkin. Jotenkin on ihmeellistä, että missä vaiheessa on kääntynyt niin, että jalankulkija väistää vaikka on suojatiellä. Miksi niiden läskiperse kuskien pitää mennä autollaan edellä! Että on raivostuttavaa. Eniten se ärsyttää silloin kun on tietty aika joka pitää juosta ja sitten seistään ja odotellaan että pikku prinsessat saa mennä eka, niillä on varmaan niin kamala kiire. Huoh, jopas tuli avautuminen. Mä olenkin nyt itse päättänyt väistää joka ikistä pyöräilijää/kävelijää, jos olen autolla liikkeellä. Tehkää te muutkin sama, näin varmasti säästellään niitä pieniä ihmisiäkin, koululaisia, jotka vasta harjoittelevat kävelyä autojen seassa.

Henna kiittää ja kumartaa ja jatkaa lepopäivän viettämistä työpaikalla :)

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Mitä lujempaa, sitä kivempaa


Eilen oli siis kävelypäivä, ja voi video, että ne maistuu puulta! Eilenkin kummankin olisi tehnyt mieli jättää lenkki välistä, kumpikaan ei soittanut toiselle, vaan selvästi vältti tätä koko kävelyä, kunnes minä kahdeksan aikaan tartuin luuriin ja kysäisin Hennan fiiliksiä. Ja siellä se haukotteli menemään! Oli just vissiin saanut silmänsä auki jonkun sortin päikkäreiltä. Lenkille mentiin kuitenkin, mutta on kyllä sanottava että jos yksin suoritettais ohjelmaa, niin ois jäänyt menemättä. Juoksupäivät on paljon kivempia.

Käveltiin vajaa puoli tuntia, eli juuri sen verran kuin oli pakko ja vähän allekin. Ilmat on nyt kylmenneet ja hieman sateli vettäkin, joten ei niidenkään puolesta tuolla jaksa vanua. Tänään on sama homma, mutta nyt on juoksupäivä, joten se käydään hoitamassa kyllä. Tiedossa on parikymmentä minuuttia intervallijuoksua.

Maanantaina oli virallisesti vapaapäivä, mutta minä kävin hölkällä, koska sunnuntaina ei juoksu kulkenut kiuin reilun kilometrin. Siinä alla oli huonosti nukuttu ja syöty viikonloppu ja pitkä junassa istuminen, joten ei ollut ihmekään, ettei jalat jaksaneet. Maanantai-iltana kokeilin sitten uudelleen. Pääsin lenkille vasta kymmeneltä illalla ja otin mieheni mukaan. Juoksu kulki erinomaisesti, juostiin semmoinen neljä kilometriä, kunnes alkoi pistämään oikeaan kylkeen niin ärsyttävästi että piti vaihtaa kävelyksi. Mutta se oli mahtava huomata, että nyt sain ensimmäistä kertaa sykkeen sinne hieman päälle 140 juoksun aikana, kun tähän saakka se on huidellut 160 tienoilla. Nyt oli kevyen tuntuista ja olisin juossut mielelläni pidempäänkin, mutta se kylkeen pistäminen alkoi ottaa hermoon.

Mieheni sitten vielä juoksutti mua loppumatkasta, eli pisti kunnolla töppöstä toisen eteen ja minä kiihdytin kans vauhtia. Oli aivan mahtavaa ottaa sellaisia spurtteja, tunsi juoksevansa lujaa! Mun ja Hennan lenkkijuoksuvauhtihan on melko maltillinen, jotta saa koko pitkän matkan juostua ylipäätään, mutta siksi onkin kiva lähteä tänään tuolle lyhyelle juoksulle painamaan välillä vähän lujempaa. Saapa nähdä miten jaksaa!

Semmoiseen asiaan on tullut kiinnitettyä huomiota, että kaikki juoksevat. Oikeasti, joka puolella näkee juoksijoita ja itse asiassa myös kuulee puhuttavan juoksemisesta. Mun työpaikallakin tähän on hurahtanut useampikin, osa toki tämän minun haasteenkin ansiosta, mutta osa itsekseen. Tämä on taas tätä vauvakuume-syndroomaa, että silloin kun joku asia on itselle tärkeä, alkaa havaita sitä ympäristössäkin ihan eri tavalla.

Kunnon juoksukamppeiden hankinta alkaisi olla ajankohtaista. Kesän on voinut huoletta harjoitella lyhyissä housuissa ja topeissa ja t-paidoissa, mutta nyt alkaa kaivata jo lahkeita. Mulla ei oikein ole sellaisia hyviä juoksuhousuja (eikä kyllä paitaa tai takkiakaan), kun harrastus on näin uusi, mutta nyt ne voisi kyllä hankkia - ja pitääkin, jos aikoo juosta näissä viilenevissä keleissä. Onneksi kuitenkin kengät on hyvät ja löytyypä ihan oikeat juoksusukatkin!

maanantai 20. elokuuta 2012

Rento sunnuntai juoksu, NOT!

Jopas me sisarukset ollaan  oltu pari päivää hiljaisena :) Saija oli viikonlopun reissussa ja mä olin Saijan luona "lomalla", tämä tyyli on kehittynyt jo aikamoiseksi tavaksi meillä. Joten viikonloppuna minä olen vaan katsonut leffoja, syönyt ihan sairaan paljon karkkia ja popcornia ja nukkunut. Että ihminen voikin nukkua!

Mutta sunnuntaina palattiin taas ruotuun ja lähdettiin lenkille. Lenkki oli erilainen verrattuna muihin. Mä juoksin meidän serkun kanssa samaan tahtiin ja Saija miehensä kanssa. 5 kilometriä meni hyvin, mut sit loppu puhti! Ei pystynyt enää vetään sen lisäksi 5 minuuttia. Tän lenkin aikana vauhtikin oli parempi, paras kierrosaika jopa 7,4 km / h. Siinä alkoi jo olla lenkin makua ja haaveena että samalla vauhdilla jaksaisi koko kympin sitten joskus. Nyt on kyllä kieltämättä jalat hellänä ja pohkeetkin kaipais vissiin pitkästä aikaa venyttelyä.

Huomenna meillä on kävelypäivä ja me ihan oikeesti aiotaan mennä sinne kävelylle! Nyt loppuu näiden kävelypäivien hylkiminen ja lopetetaan tämä oma ohjelman soveltaminen. Aivan varmastihan noilla kävelyillä on joku merkitys, eikä ne varmaankaan tarkoita mitään "kävele töitten jälkeen kauppaan ja pyöri siellä 15 minuuttia".

torstai 16. elokuuta 2012

Minä tein sen!


Minä juoksin äsken 5,32 kilometriä aikaan 46 minuuttia. Voitteko kuvitella, sen toissapäiväisen tuskallisen tarpomisen ja epäonnistumisen jälkeen kaikki loksahti kohdilleen! Tätä lenkkiä ei voi edes verrata mihinkään aiempiin lenkkeihin, tässä oli ihan eri meininki. Tämä ei tuntunut v-mäiseltä missään kohti.

Aivan hemmetin euforinen olo! Ensimmäisen kerran elämässä kuljin juoksemalla yli viisi kilometriä eikä se tuntunut pahalta!

Me juostiin nyt eka kertaa asfaltilla. Lisäksi me juostiin eka kertaa napit korvilla, kuunneltiin kumpikin radiota. Kolmas poikkeus aiempaan oli se, että juostiin ensimmäistä kertaa näin myöhään, lenkille lähdettiin vasta puoli yhdeksältä, koska oli niin kuuma päivä. Kaikki valinnat olivat ilmeisen oikeita.

Nyt on mukava jatkaa eteenpäin. Tämä oli minun henkilökohtainen puolimaraton, neljän viikon päästä odottaa sitten se maraton, eli kymppi. :)

tiistai 14. elokuuta 2012

Lenkki, jolloin kaikki meni pieleen

Varoitus: tämä teksti sisältää kirosanoja. Nyt vituttaa niin paljon, ettei veri kierrä.


Oikeastihan tänään olisi ollut 15 minuutin juoksu ohjelman mukaan, mutta mä poimin viime viikolta 12+12 minuutin juoksun, joka jäi välistä sairastelun vuoksi. Ajattelin, että mun on pakko saada tuo pidempi juoksu ennen kuin tulee se vitosen koitos.

Mä en jaksanut! Tai siis mä jaksoin melkein: 23 minuuttia. Sitten jalat pysähtyi ja minä sanoin Hennalle, että mä en jaksa enää yhtään.

Siis yhtä minuuttia vaille. Yksi minuutti. Kai se nyt olisi mennyt, helvetti vieköön! Harmitti heti paikalla niin paljon, että meinasi itku tulla. Vieläkin harmittaa.

Henna juoksi tämän mun kanssa, vaikka sillä tosiaan olisi ollut se 15 minuuttia, ja Henna olisi jaksanut loppuun saakka. Silloin kun Henna itse juoksi tän saman yksin, hän raportoi että oli tosi hyvä lenkki. Mulla tää oli kyllä paskin kaikista. No ellei sitä ensimmäistä kahden minuutin juoksua lasketa, silloin tuntui että kuolee siihen paikkaan eikä oo mitään tsänssejä jatkaa koko ohjelmaa.

Sanoinkin Hennalle tuossa kun käveltiin kotiin, että ajattele. Yksi minuutti erottaa sen suuren suuren riemun ja hirvittävän vitutuksen ja pettymyksen. Jos olisin jaksanut minuutin pidempään, olisin ollut aivan villinä onnesta, vaikka en olisi silloinkaan jaksanut siitä enää metriäkään. Nyt puhti loppui minuuttia aiemmin, ja vaikka edelleenkin tuo 23 minuuttia oli mun pisin suoritus tähän saakka, fiilis on aivan down.

Miten muka ikinä ikinä koskaan milloinkaan voisin jaksaa juosta kympin, jos en jaksa 23 minuuttia kauempaa? Sitä kun ei tuossa ajassa juosta! Matkan pituus tuossa 23 minuutin kohdalla oli 2,6 km. Pisin sekin koskaan, mutta ei paljon lohduta.

Muutamat asiat saattoivat vaikuttaa tuohon epäonnistumiseen:

1. Helevetin kuuma. Tuolla on joku intiaanikesä alkanut ja lämmintä on päälle parikymmentä ja aurinko paistaa ja meitä ottaa päähän juosta semmosessa. Tuskallista, hikistä ja inhottavaa, raskasta.

2. Ruokailurytmi. Tänään me päästiin juoksemaan Hennan töiden vuoksi vasta klo 19, joten sitä ennen oli pakko syödä, ja kun sain vasta kuudelta syötyä ruuan, ei se varmaankaan kunnolla ehtinyt sulaa. Ainakin siltä tuntui.

3. Lenkkireitti. Me poikettiin meidän tutulta polulta ja nyt kun sitten ei tiennyt matkan pituutta, se oli yhtä kelloon kyttäämistä taas. Lisäksi välillä rämmittiin heinikon keskellä, välillä soratiellä, välillä asvaltilla... Ei pitäisi lähteä rikkomaan hyväksi todettuja kaavoja!

Mutta tuo nyt on yhtä seliseliseliä. Fakta on se että minä en jaksanut, mun juoksukunto ei riittänyt ja sillä siisti. Mä lähden nyt saunaan ja mietiskelen, että voiko tästä vielä nousta uudelleen ja millä keinoin.

Viikon 6 fiilistelyä


Eilen alkoi ohjelmassa viikko 7. Me ollaan jo todella lähellä koko ohjelman loppumista!

Viikko 6 oli erilainen, johtuen Saijan sairastelusta ja yksinäisistä lenkeistä. Kokonaisuudessaan viikko meni aika mukavasti. Vaikka minulla olikin ihan kamala työviikko samaan aikaan, lenkeille tuli lähdetty ja ne tuli hoidettua kunnialla. Kävelylenkit tuntuvat välillä todella turhauttavilta, eikä niitä jaksaisi suorittaa ollenkaan. Olenkin ajatellut, että tällä viikolla koitan tsempata juuri niinä päivinä.

Viikko päättyi 5 kilometrin juoksuun, joka oli suuri saavutus. Aikaa siihen kului ihan tuskastuttavan paljon ja itseä ihmetyttää kuinka on jaksanut juosta 50 minuuttia, kun edellinen juoksu on kestänyt vain 24 minuuttia. Nyt tavoitteenani onkin saada aikaa kulumaan PALJON vähemmän. Mähän muuten juoksen sitä kymppiä koko illan!

Kyllä mä toivoisin että mun vauhti olisi noin 7-8 km/ h. Toisaalta Saijan mies koitti mua sunnuntaina lohdutellakin, että turhaan otan tuosta ajasta huolta, se kehittyy myös itsestään. Huomasinkin itsestäni, että juoksen ns. mukavuusalueellani. Eli tilanteessa jossa juoksu ei tunnu pahalta, hengitys on normaalia ja mihinkään ei satu. Nyt minun pitäisi tehdä intervalliharjoituksia, jossa oikeasti joutuisin vähän puuskuttamaankin. Sillä tavalla kehittyisin ja pääsisin uusiin aika tavoitteisiin.

 Vaikka ohjelma onkin loppusuoralla ja en malta odottaa että päästään Saijan kanssa vetäsemään kympin lenkki kera Saijan kavereiden, jonka jälkeen päästäänkin juhlimaan projekti loppumista sekä kolmikymppisiä, on haikea mieli. Tämä projekti on toisaalta lähentänyt meitä vielä enemmän (jos se nyt voi olla mahdollista, ollaan muutenkin kuin paita ja peppu) joten mitä tämän jälkeen? Aletaanko me taas molemmat ahertamaan ihan liikaa töissä ja unohdetaan liikkuminen? Nyt mielessä onkin uuden projekti aloittaminen, mikälie se voisi olla, ideoita otetaan vastaan :)


sunnuntai 12. elokuuta 2012

Hyviä fiiliksiä lenkkipolulta

Henna juoksi siis tänään sen vitosen, niin kuin jo omassa kirjoituksessaan fiilistelikin. Se vitonenhan tänään olisi ollut varsinaisessa ohjelmassa (viikko 6: sunnuntai), mutta minä en siihen rohjennut lähteä, koska takana on tuo viikon sairastelu ja vieläkin vähän röhäisyyttä. Mun pitää nyt kuitenkin kiriä menetetty viikko, joten tänään minulla oli ohjelmassa kutosviikon maanantain ja tiistain lenkit yhdistettynä.

Kiersimme Hennan kanssa siis kilometrin mittaista lenkkiä, mutta eri suuntiin tänään. Eilen vaikutti nimittäin siltä, että meidän juoksuvauhti on ihan vähän eri, joten nyt oli tärkeää, että Henna pääsee juoksemaan tuon vitosen täysin omaa vauhtiaan. Mä juoksin tuon kahdeksantoista minuuttia ja sinä aikana ehdin kiertää kaksi kertaa kierroksen ja ehkä vajaa 100 metriä päälle. Siis noin 2,1 km, vähän alle.

Eka kierros oli helpohkoa, mutta kyllä toisen kilometri taas tuntui nihkeältä. Mulla nousi sykkeet korkealle eikä millään tahtoneet laskea vaikka kuinka keskityin hengittämiseen ja hidastin vauhtiakin. Vielä siis ilmeisesti hieman toipilas olen. Se on harmillista, koska jalat sinänsä mulla jaksaisi pidempäänkin, mutta lihakset eivät ilmeisesti saa riittävästi happea, kun limaa on röörien tukkona. Mihinkään ei satu, mikään ei tunnu huonolta, ei väsytä, ei mitään. Mutta nuo sykkeet. Seurailen tilannetta nyt, onneksi huomenna on lepopäivä.

Juoksun jälkeen kävelin vajaa kaksi ja puoli kilometriä siihen päälle ja sitten juoksin Hennan kanssa viimeiset 500 metriä. Kävely tuntui ihanalta, nautin siitä ihan tosissaan ja oli sellainen olo, että voisi kävellä vaikka kuinka pitkään! Kävelyn jälkeen tuo lyhyt puolen kilometrin juoksu oli taas todella vaivatonta. On aivan mahtavaa huomata, kuinka nyt olen oikeasti saavuttanut jo tietynlaisen juoksukunnon! Ensi viikolla kokeilen sitä viiden kilometrin juoksua itsekin, mutta kyllä se jännittää hitosti. Sitä ennen kuitenkin huomenna lepo ja tiistaina 12+12 minuuttia eli matka pitenee pitkästä aikaa.

Kaiken kaikkiaan hyvät fiilikset, taas ollaan juoksurutiineissa kiinni. Mutta tänään on Hennan päivä, hän on se onnistuja!

Takana puolet unelmasta!

JES!

Se on sitten juostu. Aikaa meni ihan saakelin paljon (50 min), mutta ei se mitään.

Juoksu alkoi mulla aika huonosti, olin jo 2 kilometrin kohdalla luovuttaa. Askel ei tuntunut luistavan ja hengitys oli vaikeaa. Aloin jo miettimään, että onko mulle iskenyt nyt sama tauti kuin Saijalle. Saijan kanssa tosiaan kierrettiin samaa rinkiä, mutta eri suuntaan, joten Saija aina tsemppas mua kun tuli vastaan. 3 kilometrin kohdalla alkoi sujumaan paremmin ja 4 kilmometri oli jo juhlaa. Askel rullas niin hyvin että oksat pois! Tähän saattoi myös vaikuttaa se, että tiesi reissun olevan jo yli puolen välin.

Huh hah hei, fiilikset on nyt tosi hyvät :) huomenna onkin sitten vapaapäivä jolloin nautitaan tämän päivän suorituksesta.

lauantai 11. elokuuta 2012

Ensin on kivaa, sitten yhtä tervanjuontia!


Joo, nythän on niin, että tuon meikäläisen sairausviikon vuoksi me mennään Hennan kanssa eri rytmiä jonkin aikaa. Mulla on tarkoitus kuroa kiinni tuo menettämäni viikko ja yritän kuroa sen mahdollisimman pian. Yhtään viikkoa en suoraan hyppää yli, mutta teen nyt ikään kuin kahta viikkoa ristiin. Hennallahan on viiden kilometrin juoksu ohjelman mukaisesti jo huomenna, minä juoksen silloin 9 + 9 minuuttia ja kokeilen vitosta ensi viikolla.

Tänään mulla oli siis vartin juoksu ja Hennalla tuon huvin vuoksi -lenkkeily. Juostiin se vartti sitten, Henna tosin joutui pistämään kävelyksi kilometrin jälkeen. Mulla ensimmäinen kilometri oli helppoa ja mukavaa, tuntui oikein siltä, että onpa mukava juosta pitkästä aikaa, mutta sitten se loppu, se oli tervanjuontia se! Sitten kun oltiin saatu vartti pakettiin, oli vähän oudot fiilikset molemmilla. Hennaa pelottaa huominen vitonen ja mua pelottaa joka ikinen tuleva lenkki, kun aina tuntuu että ei jaksaisi yhtään enää. Miten sitä voi joskus oikeasti jaksaa juosta viisi saati sitten kymmenen kilometriä!

Nyt pitää vähän yrittää relata tämän pääkopan kanssa. Ihan suottaa ottaa etukäteen paineita tulevista juoksuista. Pitäis taas osata nauttia jokaisesta lenkistä jonka jaksaa, eikä stressata sitä, että kun nyt oli niin raskasta niin miten voi jaksaa tästä enempää joskus. Se on sen ajan murhe se.

Uudet juoksukengät tuntui hyvältä. Ei ne mua lentoon laittaneet, mutta kevyemmiltä tuntuivat kuin vanhat lenkkarit. Ja onhan ne paljon päheemmän näkösetki!

Huomenna on jännät paikat, etenkin Hennalla. Voi vitsi, kun se sen vitosen taittaa, niin mun ei auta kuin onnistua siinä ensi viikolla sitten. Tsemppiä meille!

Kävellessä haluaisi vaan juosta!

Eilen oli kävelypäivä. Saijakin lähti nyt mukaan. Käytiin 30 min kävelemässä ja päätettiin samalla meidän tulevan 10 km lenkkimatka. Se on niin hölmä idea, että pysyköön vielä hetken aikaa salassa :)

Tänään olisi vuorossa juoksulenkki huvin vuoksi, ei siis mitään annettuja minuutteja. Ajateltiin Saijan kanssa että tehdään viime lauantain 15 minuuttinen. Saijakin pääsee sillä taas hyvin starttiin. Minullahan se onkin huomenna suuri koitos, 5 km, täältä mä kohta tuun!

torstai 9. elokuuta 2012

Mä elän vieläkin!

Lyhyestä virsi kaunis: flunssa ei ole vieläkään ohi, mutta olen parempana jo. Lenkille en ole mennyt, mutta tämän hetken tilanne on se, että olen päättänyt huomenna tehdä rauhallisen kävelylenkin ja lauantaina kokeilla juoksua, jos toipuminen jatkuu eikä tule takapakkia. Viimeksi olen ohjelman mukaiselle lenkille päässyt viime perjantaina, joten lauantaina jatkan siitä, mihin jäin.

Syyskuun 15. mietityttää. Kunpa en olisi sairastunut! Haaste on aivan hirvittävän kova, olisi ollut jo muutoinkin, mutta sitten tuli vielä tämä tauti tähän. Ei auta, nyt mennään askel kerrallaan ja lenkki kerrallaan - ja katsotaan mihin se riittää. Ikävä lenkille on kova, se on hassuakin, olen katsonut parvekkeelta lenkkeilijöitä ja ihaillut uusia juoksukenkiäni. Olen salaa kateellinen kaikille jokaisesta suoritetusta lenkistä, Hennallekin, kun tuntuu että itse tipahtaa kyydistä ihan armotta. Kummasti kerkesi tuo ohjelma koukuttaa jo neljässä viikossa.

Mutta pian olen jälleen iskussa, ja sit laitetaan taas minuutit, metrit ja kilometrit hölkäten!

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Hulluna töitä ja liian vähän kävelyä

Eilen oli kävelypäivä. Itse ajattelin suorittaa sen kävelemällä töistä kotiin kiertoteitä pitkin. Vettä tuli ihan sikana ja minä tietty huonosti vaatevarustautunut. Kävelyä taisi tulla yhteensä semmoinen 20 minuuttia. Voi että, mistähän sitä saisi intoa näihin kävelyhetkiin!

Tänään onkin vuorossa juoksua taas. Saijan kanssa eilen puhuttiin, että sekin saattaa lähteä kokeilemaan miltä juoksu taas tuntuu. Toivottavasti sillä ei yön aikana ole ainakaan mennyt takapakkia taudista parantuminen. Meillähän on aika tiukka tämä aikataulu, joten sairasteluille ei ole kovin paljoa varaa. Mutta ajattelen kuitenkin, että jos tänään Saija ei pysty/ jaksa juosta tuota 24 minuuttia niin juostaan niin kauan kuin jaksetaan. Kaikki on kuitenkin eteenpäin.

Olipa mahtava tulla blogiin ja huomata että sinne on kommentoitu! Tervetuloa vaan minun ja Saijan juoksuaikaa seuraamaan :)

Illalla lisää, kuinka meidän juoksut on sujunut.


No niin, töitten jälkeen söin pienen välipalan ja sitten juoksemaan. Matka meni loppujen lopuksi tosi hyvin. Jossain 18 minuutin kohdalla meni oikean jalan pohje ihan totaalisen jumiin, mutta helpotti noin minuutin päästä. Mikälie sillekin tuli. Ajattelin kuitenkin, että kyllä se siitä vielä helpottuu ja jatkoin vain juoksua. Saijahan se on mulle kuulemma hommannut magnesium-tabletteja, jotka auttaa noihin lihaksiin, isosisko taas huolehtii pikkusiskostaan :) Meinasi iskeä viimeisen minuutin kohdalla taas muuri vastaan. Mikähän siinäkin on että aina vähän ennen loppua ajattelee että "nyt minä kuolen!" 

Yksinään kun juoksee, siinä on omat hyvät puolensa: kun ei puhu, syke pysyy kokoajan leppoisana, voi kuunnella musiikkia ja juosta tahdissa. Eilen huomasinkin, että Groove FM on sairaan hyvä radiokanava lenkeillä! Sieltä tulee niin hilpeää musiikkia että automaattisesti alkaa hymyilemään. Toisaalta, kaksin on kuitenkin aina mukavampaa. Silloin on joku jonka kanssa voi näitä pieniä hetkiä riemuita. Ja on se toinen joka tsemppaa, vaikka koettaisiinkin muuri samaan aikaan. 

Matkaa 24 minuutin lenkille tuli 2,6 km. Eli tosi vähän. Mä aloin jo hulluna ressaamaan, että mun sunnuntain juoksu, 5 km, tulee kestämään 45 minuuttia. Saijahan vaan nauroi ja totesi, että "nytkö sä vasta sen tajusit". Voi elläimen käsi sanon minä! 

maanantai 6. elokuuta 2012

Suu täynnä hyttysiä ja muita hörhiläisiä

Kylläpä oli taas vaikea saada itsensä ylös sohvalta töitten jälkeen. Saija edelleen sairaana, joten sekään ei voinut mua patistella. Vihdoin viimein, tuossa puoli yhdeksän, päätin että hitto vie, tästä ei tule enää mitään! Joten mikä on se seuraava konsti, joka toimii myös lapsiin; lahjominen! Lupasin itselleni pussillisen popcorneja jos meen nyt heti lenkille.

Ja niinhän minä menin. Taisin maistaa jo suussani voipopparit (oikeasti taisin maistaa vaan kaikenmaailman hörhiläisiä ja hyttysiä, joita taas hollihaa puisto oli ihan tupaten täynnä), kun lenkki sujui ihan mielettömän hyvin. Missään vaiheessa ei tuntunut liian raskaalta. Matkaa lenkille tuli nyt 2,1 km. Jotenka tasaista menoa on. 

Nyt mikroon popcornit paukkumaan ja fiilistelemään illan elokuvia!


Huumori loppuu!

Mulla on nyt käymässä köpelösti tämän juoksuohjelman kanssa, kun räkätauti ei tunnu hellittävän. Tänään jo kolmas päivä kanveesissa, töihinkään ei ollut mitään asiaa. Keskivartalon lihakset on ihan kipeänä jo yskimisestä. Kotona ärhentelen miehelle, kun harmittaa niin hitosti.

Tänään olisi ollut juoksulenkki, eli nyt niitä alkaa jäädä välistä. Just pahimmoilleen nyt, kun vasta alkoi nuo yhtäjaksoiset juoksut ja "pidemmät" lenkit. Nyt mulla on näpit ja varpaat ristissä ja katse suunnattuna keskiviikkoon, jolloin toivon mukaan juoksemaan pääsisi.

Oikeasti, nyt ottaa päähän ihan tosissaan.

sunnuntai 5. elokuuta 2012

yksin kun on, voi helpommin soveltaa...

Lauantai:
Hmmm, miten tämän nyt sanoisi, en juossut. Olin sukujuhlissa ja vietin sen jälkeen grilli/ leffa-iltaa. Huono minä!! Joten tänään otin tilanteen taas haltuun ja päätin vaihtaa lauantain ja sunnuntain ohjelmia keskenään.

Sunnuntai
Elikkä tänään, rentoutumispäivänä, kävin 15 minuutin juoksulenkin. Matkaa sille tuli 1,78 km joten tahti oli sama kuin Saijan kanssa yleensä. Lenkki oli matkanaan vaan hyvin erilainen kuin tähän asti. Juoksin koko matkan asvaltilla, jota Saija inhoaa yli kaiken. Hyppelin siis kerrostalojen välissä ja väistelin autoja. Ei ollenkaan hyvä idea. Mutta nyt tän viikonlopun ajan heinäpään on vallannut jalkapallofanit, joten en tahtonut lähteä sinne seikkailemaan. 

Hassua on huomata, miten helppoa on itseään huijata. Koko eilisen mun päässä oli pieni ääni joka sanoi että "mene sinne lenkille". Näppärä tyttönä kuitenkin sen äänen hienosti hiljensin ja ostin sen sijaan karkkia ja makkaraa. Tänä aamuna ajattelin kuitenkin, että Saija kysyy jotain lenkistä. Ja kun luin Saijan eilisen blogi kirjoituksen (ja nauroin jalat ristissä kun kuvittelin miltä sen kävelylenkki on näyttänyt kun vieressä on kaikenmaailman mielikuvitus tappaja-lehmiä) tiesin, että pakko on mennä juoksemaan. Pakko myöntää, että tätä ohjelmaa on parempi suorittaa kahden. Toiselle on vaikeampi selitellä omaa laiskuttaan. 

Tämän päivän juoksu sujui niin, että ensimmäiset 5 minuuttia oli vaikeaa. Teki mieli heittää hanskat tiskiin ja palata kotiin. Viiden minuutin jälkeen helpotti tosi paljon. Askel rullas ja hengitys oli helppoa. Hieman kyllä kaipasin juomapulloa, jonka jostain syystä olin jättänyt kotiin. (Ollaankin todettu, että pieni hörppäys vettä lenkin aikana auttaa todella paljon!) Niinpä minä olin innoissani siihen asti kunnes kello näytti 13 minuuttia. Sitten iski totaalinen väsymys. Ei olisi tehnyt mieli mennä metriäkään enää! Sinnillä siis viimeiset kaksi minuuttia. 

Loppujen lopuksi hyvä lenkki. Katse ensi viikkoon ja toivotaan että Saijan flunssa on vaan joku yhden päivän pöpö ja päästään jatkamaan ohjelmaa yhdessä.

lauantai 4. elokuuta 2012

Eniten vituttaa flunssa

Nyt on oikeasti sellainen tilanne, että järjenlähtö on lähellä. Mulle on hiipinyt pikkuhiljaa melko mellevä flunssa, joka on oikein puhjennut kukkaansa viimeisen 24 tunnin aikana. Siis saman tien, kun tulimme viikonlopun viettoon mieheni kotipitäjään ja viikonloppu oli tarkoitus ottaa kuntoilun, sukuloinnin ja marjanpoiminnan merkeissä. Nyt noista ei oikein mikään onnistu.

Kävi vieläpä niin, että eilen ostin ne uudet juoksukengät, ja nyt palaisin halusta lähteä kokeilemaan juoksua niillä, koska olen varma että lähden lentoon niillä. Pitää muuten sanoa, että Stadium yllätti ammattitaitoisella palvelulla, suosittelen lämpimästi! Kävimme myyjän kanssa tämän juoksuharrastuksen perusteellisesti läpi ja sitten tutkittiin askel ja etsittiin oikeanlaiset kengät. Kaksia tossuja minä sitten kokeilin, otin kaupassa juoksuaskeleitakin ja valinta oli ihan selvä. Niket sieltä mukaan tarttui ja vielä sattui olemaan viimeiset alennuspäivät meneillään, joten hintaa kengille jäi lopulta himppu alle 70 euroa.

Eilen juoksuohjelmassa oli vuorossa tunnin kävely. Sen toki suoritin, vaikka iltakymmeneen se meni ennen kuin ehdin kävelylle. Lenkin pituus taisi olla hieman vajaa tunti, koska oikeasti mua jotenkin pelotti tuolla hiljaisuudessa yksin lompsia. Kaupunkilainen ei osaa lenkkeillä maalla! Kun seurana on sumuiset pellot ja häpeilemättä silmiin tuijottavat lehmät, niin kyllä siinä alkaa mielikuvitus laukata ja tossu siirtyä toisen eteen vauhdikkaasti.

Yön aikana tuo pienenä yskänä vaivannut flunssanpoikanen oli sitten kasvanut isommaksi räkätaudiksi ja tänään ei ole mitään asiaa lenkille. Nenä on aivan tukossa, yskä on aikamoinen, henki rohisee ja silleen. Ottaa päähän! Tänäänhän pitäisi juosta 15 minuuttia, ja mä olen tullut tuon ohjelman suhteen ihan neuroottiseksi - nytkin panikoin, että miten ikinä mä tämän homman otan haltuun, jos nyt jää lenkkejä välistä, aika yksinkertaisesti loppuu kesken! Siitä huolimatta tässä kunnossa ei lenkille lähdetä, se on ihan selvä. Tyydyn hypistelemään uusia lenkkareita joka kerta kun kävelen eteisen ohi. Niin ja syömään - vaikka tauti on melkoinen, niin on myös ruokahalu. Makuaistia ei ole, mutta kaikki maistuu silti niiiiin hyvälle.

Olen käynyt tosissaan nyt tähän flunssankaatoon, aseina mm. Burana-C, Finrexin, Nasolin, kurkkupastillit, valkosipuli, vitamiinimehu, makuuasento, viltti, olympialaiset ja lohtujätski. Mitä muuta voin vielä tehdä? Toivon mukaan pääsen lenkille maanantaina, ihan oikeasti silloin on pakko. Kovin paljoa enempää ei auttaisi nyt sairastella, kun viikon päästä pitäisi jo juosta se vitonen. Miten ihmeessä siitäkin selviää! Miten tämä meni näin? Kuka vastaa?!

Mitenköhän Hennalla menee?

torstai 2. elokuuta 2012

Kun ei juosta, ajatellaan juoksemista


Kun juoksuohjelma käskee hemmottelemaan itseä, sitähän pitää totella! Toteutin ohjelmaa käymällä kaverin kanssa elokuvissa. Leffaan kuuluu tietysti myös popparit, joten pikkuboksillinen tuli nautittua ja oikein hyvällä omatunnolla. Oli mukava olla melkein tyhjässä salissa ja nostaa jalat edessä olevan penkin päälle. Venytys tuntui mukavasti takareisissä juoksun ja mansikanpoiminnan jäljiltä. Olisipa mukavaa jos saisi noudattaa ohjelman vapaapäiviä kirjaimellisesti, mutta töihin tuskin kelpaisi poissaolon syyksi se, että juoksuohjelman mukaan nyt on vapaapäivä.

Kävin myös ostoksilla ja Akateemisessa huomasin hypisteleväni myös juoksuaiheisia kirjoja. Aihe on nyt on kovasti pinnalla elämässä ja sen pariin ajautuu eri yhteyksissä ihan huomaamatta. Kävin myös mutkan katselemassa uusia juoksukenkiä. Haaveilen popoista, jotka ovat keveät kuin pumpuli ja saavat mut suorastaan lentoon lenkkipolulla. Mojovat iskunvaimennukset saa toki tossuista löytyä myös. Nyt uusien kenkien osto ei kuitenkaan tuottanut tulosta, lähiaikoina uusi yritys.

Syyskuun 10 kilometrin juhlajuoksuun on ilmoittautunut mukaan jo lähes 25 ihmistä. Olen äärimmäisen onnellinen lähipiirin innostuksesta ja tuesta tässä projektissa. On ihana lukea ihmisten tilapäivityksiä Facebookista, kun yksi jos toinenkin on aloittanut harjoittelun tuota kymppiä varten. Pidän lopullista tavoitetta edelleen kaukaisena, mutta nyt yli 2 kilometriä juostuani se alkaa kuitenkin tuntua mahdolliselta edes jollain aikajänteellä. Se onnistuu kyllä, sen täytyy! Tahtoa ainakin on, ja tsemppiä heruu joka paikasta. Sen voimalla mennään pitkälle.

Viikonlopuksi lähden miehen kotiseuduille ja ohjelmassa on sukulointia sekä mustikanpoimintaa. Mun ja Hennan pitää nyt suorittaa juoksuohjelman mukaiset lenkit itseksemme. Minä saan mieheni mukaan lenkille, Henna taitaa lenkkeillä yksin. Katsotaanpa, millaiset kokemukset tästä tulee, yhdessä on ollut niin mukava ja helppo suorittaa tätä ohjelmaa. Suosittelen ihan jokaiselle tämän ohjelman läpivientiä jonkun kanssa kimpassa. Silloin on joku, joka tsemppaa heikolla hetkellä ja myös jakaa ne mahtavat fiilikset. Tästä kun tulee lopulta aika iso osa elämää - ainakin 11 viikon ajaksi!

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Mitäs me, no mehän juostaan!

JES! Hyvä me ja hyvä meidän joukkue!

Oltiin ekan seitsemän minuutin kohdalla, että nyt riittää! Onneksi ei annettu periksi, vaan päätettiin aina seuraava etappi, jossa katsotaan kelloa ja mietitään uudelleen mitä tehdään. Siinä vaiheessa kun kello näytti, että vielä kaksi minuuttia, molemmat tiesi, että homma hoidetaan kotiin. Ja niinhän me hoidettiin. Kokonaiset 2 kilometriä 22 metriä silkkaa hikeä, jäykkää pohjetta ja sisarusten sisua!

Juoksun jälkeen puhuttiinkin siitä, miten aina jännittää seuraavan kerran juoksua, varsinkin nyt kun tuntuu että minuutit kasvaa vauhdilla, ja miten kuitenkin joka juoksu vedetään läpi. Kertaakaan ei olla jouduttu luovuttamaan, vaikka siitä ollaankin lenkin aikana puhuttu. Jostain kuitenkin tulee semmoinen "hetken helpotus" jonka avulla mennään taas seuraava minuutti.

Me ollaan muutamaltakin kaverilta kuultu, että juoksu on vaikeaa ensimmäiset 15-25 minuuttia, jonka jälkeen se vaan alkaa rullaamaan. Voi että, me tänään toivottiin sitä rullaamis-efektiä. Ehkä sen vuoro on sitten seuraavalla kerralla.

Huomenna nautitaan vapaapäivästä ja venytellään.

Kyllä mansikanpoiminta kävelylenkin korvaa, häh?



No hupsista vaan, kun nyt kävi jo toistamiseen niin, että kävelylenkki jäi suorittamatta. Pikkuisen hiipii huonoa omatuntoa mielenpäälle, kyllä jokainen lenkki piti suorittaa tunnollisesti ja tarkkaan… Eilen oli kuitenkin sellainen tilanne, että kävin poimimassa mansikoita ja siihen menikin sitten tuntitolkulla aikaa eikä illasta enää napannut erikseen lähteä kävelyreissulle. Mansikanpoimintakinhan käy eräänlaisesta urheilusta, eikö? Seliseliseli.



Nyt takareisissä tunteekin eilisen poiminnan ja kyykkimisen. Venyttelin kyllä illalla, mutta ehkä vähän laiskanpulskeasti. Jännittää tämän päivän juoksu, matka pitenee 20 minuuttiin. Jännä huomata silti itsestä, että juoksemista odottaa jo, sitä alkaa kaivata. Tätä en olisi kyllä uskonut vielä kuukausi sitten. Ehkäpä mulla sittenkin on mahdollisuuksia saada juoksemisesta nautintoa tuova, pysyvä kuntoiluharrastus.