maanantai 23. heinäkuuta 2012

Viikot 1-3, yhteenveto: Juoksu kulkee, kävely ei


Me aloitettiin siis tämä juoksuohjelma ensimmäisen viikon perjantain kohdalta, koska sattui olemaan perjantai eikä maanantaihin malttanut odottaa. Ajateltiin silloin, että jos tuntuu seuraavalla viikolla, että liian nopeasti siirrytään eteenpäin, tehdään eka viikko vielä uudelleen. Ei kuitenkaan tuntunut, joten olemme noudattaneet ohjelmaa sellaisenaan siitä eteenpäin.

Ensimmäinen lenkki oli kamala. Oikeasti. Ei se juoksu niinkään, mutta kävelyosuus sen jälkeen tuntui hirveältä. Pohkeita repi ja joka paikkaa juili. Oli melko kuuma päiväkin ja sekin ahdisti. Ajattelin silloin, että tästä ei tule kyllä ihan yhtään mitään ja Hennakin huomasi, että melko ankeat fiilikset oli. Juoksusta olin tyytyväinen: olin oikeasti jännittänyt, että jaksaako sitä tällä kunnolla edes kahta minuuttia juosta. Sen suhteen ei ollut ongelmia.

Ohjelmaa kuitenkin jatkettiin ja ensimmäisen lenkin epätoivoiset fiilikset vaihtuivat jo seuraavalla viikolla hillittömiin onnistumisen fiiliksiin, kun ensimmäinen neljän minuutin juoksu onnistui. Me heitettiin lenkkipolulla ylävitosta ja täytyy kyllä sanoa, että tuo yhteinen fiilistely on ollut tosi tärkeää tässä. Kaikista onnistumisista, niistä pienistäkin, pitää iloita. Se motivoi ja tsemppaa eteenpäin.

2. viikon torstain lenkki on jäänyt mieleen, kun silloin piti ensimmäisen kerran tehdä juoksut peräkkäin ilman kävelyä välissä, ainoastaan pieni tauko. Meidän pieni tauko on ollut 1 minuutti. Silloin höpöttelin sen ensimmäisen juoksuosuuden suu vaahdossa kaikkia juttujani Hennalle, että en edes tajunnut kun juoksuaika meni umpeen ja meinasin hyppiä tasajalkaa onnesta, kun tajusin, että olisin jaksanut vielä jonkin aikaa ihan helposti! Jälkimmäinen juoksu oli toki tahmeampi, mutta sinnillä mentiin. Mutta tuo taktiikka, että juttelee mahdollisimman paljon kaikkea, auttoi kyllä siinä, että aika kului kuin siivillä.

Sisusta tässä on ennen kaikkea kysymys. Ohjelma on siitä mukava, että tietää tavoitteensa joka kerta, joten ei siitä periksikään helposti anna. Jos mitään aikatavoitetta ei olisi, tulisi juostua paljon vähemmän (tyyliin lyhtypylväitten väli, tiedättehän) siinä luulossa, ettei jaksa enempää. Kyllä sitä jaksaa, kun sisulla menee eteenpäin. Siitä se kunto kasvaa, ja sen on huomannut jo nyt, esimerkiksi siitä että syke on matalampi saman matkan juoksemisessa, pystyy puhumaan juoksun aikana paremmin ja palautuu nopeammin. Voi että nämä tällaiset oivallukset on tuntunut hyvältä.

Kolmannen viikon alku oli hankalaa ja juokseminen tuntui raskaalta. Meillä oli parilla lenkillä mukana lenkkiseuraa ja vauhti sen myötä ehkä hieman kiristyi. Tuo vauhti on kyllä tärkeää pitää todella hitaana, siis tosissaan sellaisena että syke ei nouse ihan pilviin, jotta jaksaa. Erään kerran meidät on ohittanut lenkkipolulla koiranulkoiluttaja kävellen – että semmoista vauhtia mennään! Mutta sillä luodaan sitä pohjaa, josta kunto voi kasvaa. Ensin kasvatetaan lenkin pituutta ja sen jälkeen vasta vauhtia, tällä taktiikalla me mennään. Ohjelmassahan tulee myöhemmin myös intervalliharjoittelua.

Kolmannella viikolla parin päivän levon jälkeen perjantain juoksu kulki taas kuin unelma, ja silloin juoksumatkakin kasvoi 5 minuuttiin. Nyt on jälleen fiilikset katossa! On tosiaan tärkeää noudattaa myös ohjelman mukaisia lepopäiviä, niillä on aivan oleellinen merkitys palautumiseen.

Kävely on ollut itselleni huomattavasti hankalampaa kuin juokseminen. Pohkeet jumittaa jo alkumetreillä ja jalat tuntuvat tosi rasittuneilta. Tämä on ollut tiedossa oleva ongelma jo usean vuoden ajan ja muutama vuosi sitten hainkin siihen apua askelklinikalta. Siellä selvisi, että en anna askeleen rullata loppuun saakka ja kävelen siltä osin ”väärin”. Yritän kiinnittää tuohon koko ajan huomiota, mutta kun on kerran opetellut jonkinlaisen kävelytyylin, sitä on hidasta muuttaa. Juostessa tuota rasitusta ei tunne, luulenpa että siinä se rullaaminen tapahtuu automaattisemmin.

Summa summarum: Hyvillä fiiliksillä mennään, kehitystä tapahtuu ja juoksumatkojen pitenemistä odotellaan jo kovasti. Se tapahtuukin tällä viikolla, kun jo perjantaina pitäisi jaksaa juosta 15 minuuttia yhtä soittoa. Apua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti