Ohjelman toiseksi pisin lenkki ja toiseksi viimeinen rajapyykki oli vuorossa tänään, ja lähtökohdat sille oli haasteelliset. Mulla on ollut melko nihkeä alkuviikko, kun töissä on ollut kiirettä ja olen ollut pahantuulinen ja kireä. Elämäntavoissa on tapahtunut pieniä lipsumisia, eikä senkään vuoksi olo ole ollut paras mahdollinen. Lisäksi tänään Henna ilmoitteli, että on sairastunut flunssaan eikä pääse lenkille ja mun miehelläkin oli omat treeninsä, niin mulla meinasi mennä pakka sekaisin: ai joutuuko tässä muka yksin juoksemaan noin pitkän matkan!
Ekat kaks kilsaa oli ihan tuskaa. Pohkeita jumitti ja jalat oli niin raskaat että ei mittään järkiä. Ihmetys oli valtaisa kun Sports Trackerin puhepalaute ilmoitti ensimmäisen kilometrin kuluneen ennätysvauhtiin - mä itse luulin ja tunsin meneväni tosi hitaasti. Mieheni kanssa tuosta juttelinkin, mä menen alussa liian lujaa ja siksi se tuntuu raskaalta ja hitaalta. Sitten kun vauhti hidastuu, rytmi löytyy ja juoksu kevenee, se tuntuu paljon nopeammalta tahdilta kuin se eka kilometri, vaikkei sitä ole. Tosi hassua.
Parin kilometrin jälkeen helpotti sitten ja alkoi kulkea ihan hyvin. Syke oli hieman korkeampi kuin mitä sen tarvitsisi olla, mutta silti kohtuullinen vielä. Lopulta juoksin tuon matkan kokonaan, vaikka viimeinen kilometri olikin taas raskas. Tuon viimeisen kilometrin kanssa mulla on se henkinen ylämäki, silloin aina joutuu menemään sinnillä, kun tietää että maali jo häämöttää. Pohdiskelin, että jos olisin nyt juossut sitä kymppiä, ei seitsemäs kilometri varmaan olisi ollut noin raskas - vaan se kymmenes, viimeinen.
Matkaa kertyi kaikkiaan 7,5 kilometriä. Tämä oli viimeinen näin pitkä lenkki ennen kympin koitosta viikon päästä. Nyt luvassa on intervalleja ja lyhyempiä juoksulenkkejä, kävelyjäkin. Mua alkaa pikkuhiljaa jännittää. Voiko tosiaan olla niin, että se kymppi saattaa onnistua? Ei edes uskalla ajatella!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti