Eilen oli siis kävelypäivä, ja voi video, että ne maistuu puulta! Eilenkin kummankin olisi tehnyt mieli jättää lenkki välistä, kumpikaan ei soittanut toiselle, vaan selvästi vältti tätä koko kävelyä, kunnes minä kahdeksan aikaan tartuin luuriin ja kysäisin Hennan fiiliksiä. Ja siellä se haukotteli menemään! Oli just vissiin saanut silmänsä auki jonkun sortin päikkäreiltä. Lenkille mentiin kuitenkin, mutta on kyllä sanottava että jos yksin suoritettais ohjelmaa, niin ois jäänyt menemättä. Juoksupäivät on paljon kivempia.
Käveltiin vajaa puoli tuntia, eli juuri sen verran kuin oli pakko ja vähän allekin. Ilmat on nyt kylmenneet ja hieman sateli vettäkin, joten ei niidenkään puolesta tuolla jaksa vanua. Tänään on sama homma, mutta nyt on juoksupäivä, joten se käydään hoitamassa kyllä. Tiedossa on parikymmentä minuuttia intervallijuoksua.
Maanantaina oli virallisesti vapaapäivä, mutta minä kävin hölkällä, koska sunnuntaina ei juoksu kulkenut kiuin reilun kilometrin. Siinä alla oli huonosti nukuttu ja syöty viikonloppu ja pitkä junassa istuminen, joten ei ollut ihmekään, ettei jalat jaksaneet. Maanantai-iltana kokeilin sitten uudelleen. Pääsin lenkille vasta kymmeneltä illalla ja otin mieheni mukaan. Juoksu kulki erinomaisesti, juostiin semmoinen neljä kilometriä, kunnes alkoi pistämään oikeaan kylkeen niin ärsyttävästi että piti vaihtaa kävelyksi. Mutta se oli mahtava huomata, että nyt sain ensimmäistä kertaa sykkeen sinne hieman päälle 140 juoksun aikana, kun tähän saakka se on huidellut 160 tienoilla. Nyt oli kevyen tuntuista ja olisin juossut mielelläni pidempäänkin, mutta se kylkeen pistäminen alkoi ottaa hermoon.
Mieheni sitten vielä juoksutti mua loppumatkasta, eli pisti kunnolla töppöstä toisen eteen ja minä kiihdytin kans vauhtia. Oli aivan mahtavaa ottaa sellaisia spurtteja, tunsi juoksevansa lujaa! Mun ja Hennan lenkkijuoksuvauhtihan on melko maltillinen, jotta saa koko pitkän matkan juostua ylipäätään, mutta siksi onkin kiva lähteä tänään tuolle lyhyelle juoksulle painamaan välillä vähän lujempaa. Saapa nähdä miten jaksaa!
Semmoiseen asiaan on tullut kiinnitettyä huomiota, että kaikki juoksevat. Oikeasti, joka puolella näkee juoksijoita ja itse asiassa myös kuulee puhuttavan juoksemisesta. Mun työpaikallakin tähän on hurahtanut useampikin, osa toki tämän minun haasteenkin ansiosta, mutta osa itsekseen. Tämä on taas tätä vauvakuume-syndroomaa, että silloin kun joku asia on itselle tärkeä, alkaa havaita sitä ympäristössäkin ihan eri tavalla.
Kunnon juoksukamppeiden hankinta alkaisi olla ajankohtaista. Kesän on voinut huoletta harjoitella lyhyissä housuissa ja topeissa ja t-paidoissa, mutta nyt alkaa kaivata jo lahkeita. Mulla ei oikein ole sellaisia hyviä juoksuhousuja (eikä kyllä paitaa tai takkiakaan), kun harrastus on näin uusi, mutta nyt ne voisi kyllä hankkia - ja pitääkin, jos aikoo juosta näissä viilenevissä keleissä. Onneksi kuitenkin kengät on hyvät ja löytyypä ihan oikeat juoksusukatkin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti