Se on sitten juostu. Aikaa meni ihan saakelin paljon (50 min), mutta ei se mitään.
Juoksu alkoi mulla aika huonosti, olin jo 2 kilometrin kohdalla luovuttaa. Askel ei tuntunut luistavan ja hengitys oli vaikeaa. Aloin jo miettimään, että onko mulle iskenyt nyt sama tauti kuin Saijalle. Saijan kanssa tosiaan kierrettiin samaa rinkiä, mutta eri suuntaan, joten Saija aina tsemppas mua kun tuli vastaan. 3 kilometrin kohdalla alkoi sujumaan paremmin ja 4 kilmometri oli jo juhlaa. Askel rullas niin hyvin että oksat pois! Tähän saattoi myös vaikuttaa se, että tiesi reissun olevan jo yli puolen välin.
Huh hah hei, fiilikset on nyt tosi hyvät :) huomenna onkin sitten vapaapäivä jolloin nautitaan tämän päivän suorituksesta.
Heippa!
VastaaPoistaKommentoin tuossa muutama viikko sitten hieman ahdistuneena tulevasta, mutta nyt on sitten elämän ensimmäinen juoksuvitonen takana! 5,01 km taittui 39.59 minuutissa (en olisi päässyt alle 40 minuutin ilman yllättäen ja pyytämättä kuulokkeista kajahtanutta Musen Uprisingia <3, joka alkoi, kun matkaa oli jäljellä 300 pitkää metriä - silloin nousi onnistujan hymy huulille), ja nyt on voittajafiilis! Tosin koipeen taisi iskeä juoksijan polvi, joka alkoi ilmoitella itsestään sillä sekunnilla, kun vaihdoin lopussa kävelyyn (onneksi vasta silloin). Että venyttelyä kehiin vain - se vain on hieman vaikeaa näillä yliliikkuvilla nivelillä...
Lenkki sujui yllättävän hyvin, mitä nyt alussa taas jumitti. Mikä ihme siinä on, kun kaikille ne ekat minuutit tuntuvat olevan ne vaikeimmat?! 2,5 km:n kohdalla mietin, että hitto vie, puolet vielä, sillä hengittäminen tuntui siinä vaiheessa pelkältä haukkomiselta, mutta siitäkin sitten päästiin. Pitäisi juosta hitaammin, mutta kun en pääse sen hitaampaa - saati sitten lujempaa. :D
Nyt polven kimppuun, toivottavasti ei liian kauan kipuile, ettei hyvin(?) alkanut harrastus jää tähän. Kymppiin asti eteneminen vielä harkinnan alla, mutta enköhän minä tästä, kunhan saan levättyä vitosen rasitukset pois.